KILVET.COM \ kilpiuutisia & uutta sivuilla...

Viimeisimmät uutiset


Oleellisimmat otsikot aiemmilta vuosilta:

VUOSI 2011
Kilpien hinta laski, got some hoz

VUOSI 2008
Emme edelleenkään tee bisnestä kilvillä

VUOSI 2007
Sensuroituja kirjainsarjoja paljon viime vuonna

VUOSI 2006
Kilpisarjataulukko päivittyy vihdoinkin reaaliaikaisesti
Lyhyiden kilpien sarjoissa uusi alkukirjain

VUOSI 2005
Rekisterikilpien valmistus siirtyy Saksaan
Nyt mahdollista listata myynnissä olevia autoja / kilpiä
Lisätty sivuille rekisteriseloste, kulut kasvavat edelleen välttämättömiä omistajien suostumuksia hankkiessa
Ylläpitotiimi täydentynyt, perustaja jo jättäytymässä sivummalle

VUOSI 2004
Ylläpidon kulut kasvaneet, sponsorit tai muu tuki on tervetullutta
Kuvia vielä jonossa paljon, mutta pian tilanne paranee

VUOSI 2003
Sivujen uudistettu tekniikka toimii odotetusti, uusia kuvia tulossa huomattavasti
Kilpien kimppuun nyt useamman ylläpitäjän voimin, historiatiedot ei toistaiseksi nähtävissä
Kuvien tarjonta jo todella suurta, sivujen tekniikkauudistus käyntiin
Rankingin kärkinimi vaihtui jälleen

VUOSI 2002
Lisätty ensimmäinen kamerapuhelimella otettu kilpikuva, Nylanderilta artikkeli kilpisarjoista
Vanhoja kuvia poistettu, CD-kilpien koodeista uudempi lista
Sivusto muuttunut lähinnä valokuva-arkistoksi, rankingin kärki vaihtui

VUOSI 2001
Lisätty Kuukauden Kuvat sekä kuvaajaranking
Museokilpikäytännöstä selvisi lisää, Netscape 6.1:llä toimii
Kilpilistoille ei enää kerätä paikkakuntatietoja, Netscape kutosta ei toistaiseksi tueta

VUOSI 2000
Kilpilistoille ei enää kerätä autojen värejä
Aiemmin väliin jätettyjä kirjainsarjoja alkanut näkyä uusissa autoissa
Kilpiruuhka pahenee, mutta eipä ainakaan sivuilta sisältö lopu
Bongauksista ruuhkaa edelleen
Kuvagalleria vihdoinkin valmiiksi
Lyhytkilpisiä automalleja sekä vanhempia kirjainsarjoja selvitetty, AKElta erityiskilpitilastoa
Liikenneministeriön tiedotus EU-kilvistä

VUOSI 1999
Infopaketti lyhyistä kilvistä lisätty, 1990-luvun kilpisarjataulukkoa laajennettu
Valokuvia nyt 200 erilaisesta kilvestä (muutamat kuvattu jo kahdessakin autossa)
UUS-1 on selvitetty, termi "sattumakilvet" tulossa käyttöön
HYI-sarjan jakaminen lopetetaan
Kirjainsarjojen historian selvittely etenee
AKE mainostaa erityiskilpien uusia mahdollisuuksia
Sivujen laskurissa kymppitonni täyteen
Erityiskilpiin lisää vaihtoehtoja
Kuvia 100 kpl, joitakin vanhoja poistettu
Perävaunujen alkukirjaimeksi W
Telecenter kumoaa huhut
Havaintoja kasaantunut taas ruuhkaksi asti
Uusi "kysymysmerkkikoodaus" voimaan kilpilistalla
V14GRA - melko haluttu kilpi, ei tosin Suomessa
Eri automerkkien määriä kilpilistalla tilastoitu
Tietojenlähetyslomake uusittu
Käyttäjätutkimuksen tuloksista
Uutissivulle listattu tärkeimmät vanhat otsikot
KILVET.COMin laskuri virallisesti käynnistetty
Maininta sivuista lehdessä
KILVET.COM avataan
Lyhyet kilpipohjat käyttöön sivuilla
Vuosimallien sijasta valmistusvuosia
D-kirjain sallittu erityiskilvissä

VUOSI 1998
Autojen uudelleenrekisteröinnissä muutoksia
Audeihin TT-kilpiä
Epäselvempiäkin tapauksia kerätään nyt
Linkkisivu avattu
Viron ja Ahvenanmaan kilvet Patrikille
Vanhempia havaintoja samoista kilvistä tekstiversiossa
Perävaunujen kilvet aina täysimittaisella pohjalla
Ensimmäiset kuvat autoista
Hesarin avulla julkisuutta sivuille
Laskuri käynnistettiin

VUOSI 1997
Kilpifontti käyttöön
Uusi yksinkertaisempi osoite sivuille




[28.04.2014]
Erityiskilpipäätösten määrä on jälleen vahvassa nousussa, viime vuonna 
myönnettiin 892 kilpeä eli lähes tasan sata enemmän kuin vuotta aiemmin.

[18.02.2013]
Tässäpä melko yllättävä veto Trafilta: "valkopohjainen auton pieni kilpi" on 
tullut käyttöön 15.2.2013. Tämä uusi kilpityyppi on siis julkaistu perinteisten
lyhyiden kilpien (kolme kirjainta, 1-2 numeroa) tilalle, niistä kun ovat 
käyttämättömät kirjainsarjat kohta loppuneet.
KILVET.COMin sivuilla valitettavasti tämä pieni kilpi ei toistaiseksi tule 
ulkoasultaan eroamaan tavallisesta pitkästä kilvestä. Aidomman näköiseen 
esitystapaan päästäneen vasta sitten joskus kun skaalautuva kilpifontti on 
mallinnettu... tässä onkin hyvä muistutella kyseisestä projektista jälleen.
Neliökilvissä (korkea EU-kilpi) on jaettu viime vuosina K-alkuisia sarjoja... 
nähtäväksi jää, tullaanko tässä uudessa kilpityypissä näkemään tällä erää vain 
R-alkuisia sarjoja, kuten esimerkkikuvan kilvessä.

[01.09.2012]
Kilpipaja.com kaipaa harrastajien apua kilpifonttiprojektiinsa. 
Olemme hengessä mukana ja toivotamme menestystä, monelta meidänkin sivustomme 
kävijältä kenties löytyy arkistojen kätköistä juuri sopivaa materiaalia 
projektin käyttöön. Linkin takaa löytyy kattava info siitä mitä haetaan ja 
miten materiaalia tullaan käyttämään, joten käykääpä vilkaisemassa.

[17.06.2012]
Nytpä näyttää ilmestyneen se odotettu seuraaja perävaunujen W-sarjoille eli on
alkanut näkyä D-sarjoja (DAA...)
Ensimmäinen bongauksemme aiheesta oli DAD, joka toki aluksi herättää ajatuksen
erityiskilvestä... mutta muitakin jo tuntuu löytyvän, ainakin sarjaan DAJ asti.
Näitä taas riittääkin jonkin aikaa, seuraavaksi sitten varmaan se Q...
tai jotain aivan muuta, mistäpä näistä enää tietää, kunhan arvaillaan :-)

[11.04.2012]
Vaikka sivustolla pitäydytäänkin tiiviisti 90-lukuisessa "retro"koodissa, 
on sivuston käyttäjäkokemusta taas vaihteeksi yritetty parantaa... jo hieman 
turhaan avautuneista ainaisista uusista ikkunoista on vihdoinkin luovuttu, 
tämä ilmenee myös parempana yhteensopivuutena puhelimien selainten kanssa.
Jos vanhasta muistista joku vahingossa nyt sulkee ikkunan kuvagalleriaa 
selaillessaan ja hätääntyy kovin, niin suosittelen näppäinyhdistelmää 
Ctrl-Shift-T.
Kuvagalleriaan ovat jotkut toivoneet rekisteröintimahdollisuutta ja 
kommentointiominaisuuksia yms... tuollaisten rakentaminen tai integrointi 
osaksi tätä nykyistä melko räätälöityä kokonaisuutta on sen verran iso 
projekti, että ajanpuutteen vuoksi ei mitään tämän tyyppistä valitettavasti
ole luvassa ainakaan lähivuosina. 
Resursseja sivuston kehittämiseen on hyvin rajoitetusti, lähinnä pienehköjä 
viilauksia tehdään silloin tällöin.
Thanks for bearing with us :-)

[10.03.2012]
Käyrän päivitys vähän jälkijunassa, mutta löytyy nyt FAQista.
Eräs kävijämme muistutti tärkeästä asiasta... kannattaa aina varmistua, että
kilpipäätöksen maksamisesta jää kuitti, ettei tule myöhemmässä vaiheessa ikäviä
yllätyksiä tai epäselvyyksiä..! Tämähän tietty on melko yleispätevä vinkki aina
kun isommista summista kyse.

[11.02.2012]
Alennettu hintako vaikuttanut: Trafi myönsi viime vuonna 852 erityiskilpeä.
Tämä on 80 kappaletta enemmän kuin vuonna 2010. Huippuvuoden 2007 lukemaan 
(954 kpl) on silti matkaa, mutta saatetaanpa tuokin taso vielä saavuttaa...

[28.05.2011]
Erityiskilvet näemmä tarjouksessa, hinta pudonnut 900 euroon. Tiedon lähteenä 
Trafin erityiskilpisivu, mitään varsinaista tiedotetta ei asiasta ole tätä 
kirjoittaessa tullut vastaan. 
Väliin jätettyjä sarjoja on ollut viime aikoina useita (firmojen nimiä jne.), 
mutta HOZ ei näemmä ollut yksi niistä... protip: kyseessä on slangisanan 
monikkomuoto :-)

[16.02.2011]
Erityiskilpipäätöksiä tehtiin viime vuonna 772 kpl, päivitettyä taulukkoa
ja nousujohteista käyrää löytyy... 
Hmm, mitähän mielenkiintoista perävaunujen kilvissä pian nähdään kun W-sarjat 
alkavat nyt olla lopussa...
Mainittakoon vielä, että viimeisetkin 80/90-luvun taitteessa kesken jääneet
sarjat ovat saaneet jatkoa, kun nyt juuri julkaistiin sarjat ELU-ELV-ELX.

[03.02.2010]
AKE (nykyään Trafi) myönsi viime vuonna erityiskilpiä vain 697 kappaletta,
määrässä pudottiinkin noin vuosikymmenen takaiselle tasolle.
Tavallisten kilpisarjojen rintamalla on tapahtunut kaikkea mielenkiintoista
(ja sekavaa), A-sarjat ovat jo lopussa ja melko pian H-sarjatkin. Näistä lisää
lähiaikoina, kunhan nuo taulukot tuosta saa päiviteltyä...

[01.03.2009]
Taantuma se taitaa painaa kilpitilastoissakin jo... viime vuonna myönnettiin 
erityiskilpiä 32 kpl aiempaa vuotta vähemmän, eli 922 kpl.

[06.02.2008]
Jaahans, kilpiä myönnettiin viime vuonna sitten lähes tasan sama määrä kuin 
edellisenä vuonna. Eli 954 kpl vuonna 2007 ja 951 kpl vuonna 2006. Jos ei 
mitään kummaa tapahdu niin melko varmasti tänä vuonna kuitenkin ylitetään jo 
maaginen tuhannen kappaleen raja. Verouudistuksen myötä auton halvemmassa 
hinnassa säästetyt rahat kun tulee tietenkin laittaa erityiskilpeen :-)
Toki liikenneturvallisuuden tukemisen sijaan voi ihan vapaasti harkita 
vaikkapa... lehmää.
Juke lähetteli tuossa joskus muutaman hyvän kuvan maailmalta, ihan maininnan 
arvoisia... eli kovin lyhyttä ja kovin pitkää erityiskilpitunnusta esillä 
tässä: seiska, tatuoija.
Kilpiaiheista lueskeltavaa kannattaapi vilkaista tuommoiselta sivustolta kuin
http://www.numberplates.com (kiitos Jukelle myös tästä linkistä).
Ja mitähän vielä... ai niin, väärinkäsitysten välttämiseksi FAQiin on lisätty 
muutama sana KILVET.COMin osuudesta "erityiskilpien myyntibisneksessä".

[05.02.2007]
Erityiskilpiä myönnettiin viime vuonna vaihteeksi ennätysmäärä eli 951 kpl. 
Vuotta aiemmin päästiin lukemiin 817 kpl. Halutessaan voi kummastella 
kippuraa aiheesta, vähän pitemmältä ajalta.
Ja sitten ihan toinen asia... KILVET.COMin keräämien tietojen mukaan myös
väliin jätettyjä kirjainsarjoja on melko ennätyksellinen määrä ollut viime 
vuonna, eli seuraavat: ARG, ELF, GHB, HOG, KUF, KEG, LAY, MOI, RAG, SHY.
Jos ei syyt tahi jonkinmoiset perustelut kyseisten sarjojen sensuroimiselle
muuten selviä ja asia kovasti kiinnostaa, niin englannin ja ruotsin 
sanakirjoista sekä Googlesta on apua ;-)

[15.11.2006]
Uusimpien kilpisarjojen taulukko päivittyy vihdoinkin reaaliaikaisesti 
bongaus- ym. tietojen perusteella. Mukana on nyt myös lyhyet C-sarjat, 
perävaunujen W-sarjojen listaaminen on kuitenkin jätetty pois.   

[04.10.2006]
Lyhyiden kilpien J-sarjat, jotka alkoivat vuonna 1991, ovat nyt tiensä päässä.
Uusi alkukirjain on C ja ensimmäinen kirjainsarja CZZ! Eli aakkosissa takaperin
jälleen edetään... C-sarjojen loppupäästä löytyy enemmän "ehjiä" sarjoja, mistä
ei ole erityiskilpiä paljoa jaettu. Sama oli syy aikoinaan kun J-sarjojen jako
alkoi myös ihan suunnitellusti "väärästä päästä".

[07.02.2006]
Erityiskilpien myöntämisessä jälleen tullut uusi ennätys, 817 kpl vuonna 2005.

[31.12.2005]
Jos joku ei vielä ole kuullut, niin rekisterikilpien valmistus siirtyy sitten
Saksaan. Ikävä homma, mutta ei voi mitään. AKEn tiedotesivulla lisää asiasta.

[28.08.2005]
Lisätty "Myynnissä"-haku etusivulle.

[12.03.2005]
Tietosuojavaltuutetun toimistosta otettiin taannoin yhteyttä kun joku 
ystävällinen ihminen oli pyytänyt ryhtymään toimiin sivujen sulkemiseksi, no, 
ajatteli sitten varmaan kaikkien parasta siinä tai jotain... me nyt kuitenkin 
lähdimme sille linjalle että hoidetaan luvat kuntoon ja laitetaan sivujen
rekisteriseloste esille, pitäisi olla siten kaikin puolin laillista ja hyvien 
tapojen mukaista. 
Eli tässä syy miksi ainakin toistaiseksi sivuilla on reilusti vähemmän 
kilpisisältöä, jotkut varmasti ovat ehtineet asiaa ihmetellä. Suostumusten 
hankkiminen on aina oma ruljanssinsa, emmekä voi näissä asioissa ottaa vastaan 
toisen käden tietoa. Jotta näin on nyt asiat... kulut kasvavat, edelleen 
hengessä mukana olevat saavat milloin tahansa ottaa yhteyttä vaikka pienten 
lahjoitusten merkeissä, jos sattuu sellainen huvittamaan. No, kuten nykyään
tv-mainoksessa kustannuksien suuruusluokasta sanotaan... elämä on. 
Mutta mehän jatkamme.

[01.02.2005]
Kovasti on taas ehtinyt tapahtua, etenkin kun, öh, ei ole tullut päivitettyä 
tätä sivua... :-)
Lehtijuttuja on ollut paljon, jossain vaiheessa tulee tänne katseltavaksi 
listaa missä kaikkialla ollaan oltu esillä. Sikäli kun se sitten kiinnostaa 
muita kuin itseämme...
Ylläpitotiimi on vahvistunut taannoin Kimpellä ja jo aiemmin lähinnä kuvien 
käsittelyyn keskittyvällä Mikalla, nyt alkaa olla sopivan kokoinen jengi 
kasassa ja homma sujuu... sivujen perustaja tässä jo jättäytynytkin hieman 
sivummalle kuvioista, aikaa ei tahdo riittää kaikkeen mihin haluaisi... tämähän
on nykypäivänä monelle varmaan tuttu ongelma..!
Viime aikoina olemme olleet autojen omistajiin yhteydessä runsaasti, enemmän 
kuin koskaan. Erityiskilpien kokoontumisajoja ei vielä ole sentään järjestetty, 
mutta ehkäpä jonain päivänä sellaistakin tapahtuu.
Titta K. ylsi tuossa viime kesänä kuvaajarankingiin ensimmäisenä naisena, 
aplodit hänelle... tie jota kulkea! :-)
Erityiskilpiä myönnettiin sitten viime vuonna ennätysmäärä, hmm, olisikohan 
mahdollista että kilpiasioiden saama julkisuus on vaikuttanut tähän... eli AKE 
myönsi vuoden 2004 aikana yhteensä 810 erityiskilpipäätöstä, aiempi ennätys oli
tasan 800 kpl vuonna 2000. FAQ-osiosta löytyy nuo aiempien vuosien lukemat,
piakkoin päivitetään sinne myös tuo viime vuosi.
Loppukevennys, kiitos tästä Mika Tuomelle (ja Jari Koivistolle): Kuvia Ohiosta.

[26.05.2004]
Kaikkeen on valmis ettei tarvitsisi maksaa 3 eur/min, yksi meistä koetti 
sinnikkäästi saada tarkisteltua autojen tietoja eräällä tietyllä katsastus-
konttorilla, mutta kyllähän me se nyt jo uskotaan että ei tietoja voida 
sieltä antaa, koska on maksulliset palvelut tätä varten olemassa... 
KILVET.COM pahoittelee.
Mutta jotta voitaisiin tehdä Teille yhtä hyviä sivuja kuin ennenkin (ja jopa 
parempia), kaivattaisiin kyllä mainostajia tai sponsoreita taas, koska kuluja 
riittää mutta tuloja ei... myös lahjoitukset hyvän asian puolesta kelpaa :-) 
Otapa yhteyttä jos voisit ehkä auttaa jotenkin.

[29.04.2004]
KILVET.COM esiteltiin Kainuun Radion webbivinkissä. Way to go Kainuun Radio!
Vuokatti 98.9 MHz, Taivalkoski 103.6 MHz! Kuuntele pätkä täältä tai käytä
peiliä. Camp-arvoa!? 
Sivujen muita esiintymisiä mediassa listattaneen täällä myös joskus, siltä osin 
mitä on tiedossa...

[07.02.2004]
Aavistus siitä, että viime vuonna olisi erityiskilpiä hankittu taas vähän 
kiivaammin mitä aiemmin, piti näemmä paikkansa... FAQiin päivitetty tuoreet 
lukemat..!
Kuvia edelleen tulossa reipasta tahtia... muutamilta vakiokuvaajilta on aika
paljon vanhoja vielä jonossa, mutta uudet hyvät kuvat pääsevät jokseenkin 
heti läpi nykyisin, viive on saatu melko pieneksi.
Historiatietoihin ja kilpi-ideaosastoon ei ole oikein ehtinyt panostamaan 
kuvien suuren määrän takia, mutta eiköhän tässä kevään aikana...

[11.10.2003]
Uudet päivittelysysteemit alkaneet rullailla mukavasti. Paljon kuvia tosiaan
ehti jonoon kertyä erityisesti kesän aikana, mutta tässä loppuvuodesta niitä
sitten sivuilla näkyykin runsaammin kuin koskaan ennen.
Rankingiin pari uutta kaveria, tervetuloa mukaan..!
Kiitti K.V. mainiosta DTM-500 ja EVO-500 yhteiskuvasta (joo eivät ole saman 
omistajan sentään nuo...)
Sivujen FAQia vaihteeksi päivitetty myös.

[23.08.2003]
Hyvä yhteiskuva MAK-3:sta ja JON-3:sta... täällä. Kiitokset Makelle.
Tämäntyyppisiä otoksia ei kuvagalleriaan ole sisällytetty, joten siksi
mieluummin tässä. Ei noissa kaikissa kilpien ryhmäkuvissa kuitenkaan ole 
välttämättä yhtä paljon ideaa, joten eipä niitä hirveästi kannata tarjoilla
tännepäin, mutta aina voi yrittää... silloin tällöin tässä uutissivulla niitä
saattaa hyvinkin näkyä.

[21.08.2003]
Jeeh, uusia kilpiä sivuilla. Johan tässä kestikin. Jonkin aikaa voi muuten
esiintyä hieman kirjavia kirjoitusasuja joidenkin autojen malleista kun 
otetaan käyttöön joltain osin uusia merkintätapoja, mutta älkää antako sen 
häiritä... 
Paljon kaivattuja uusia kuvia on tulossa ihan kohtapuoliin kun uudet vähän 
automaattisemmat kuvanlaittelusysteemit saadaan tästä toimimaan. Ei pitäisi 
kestää enää kovin kauan.

[05.08.2003]
Jahas, suurensuuri tekniikkauudistusvääntö alkaa olla ohi... tiedot ovat nyt
MySQL-kannassa ja bongauksia aletaan käsittelemään useamman henkilön voimin!
Käytännössä homma etenee nyt siten että ihan tässä elokuun alussa alkaa
sivuille tipahdella uusia lisättyjä kilpiä (ja viime kuukausien aikana
kertyneitä muutoksia vanhoihin tietoihin) sekä vähän sen jälkeen taas 
loistavia kuviakin... entisestä poiketen ei tule enää kerralla (ja harvoin) 
paljon matskua vaan vähän kerrallaan ja periaatteessa jatkuvasti. 
Kilpien "historiatiedot" ovat toistaiseksi pois pelistä, mutta saadaan 
jossain muodossa takaisin ihan tässä lähitulevaisuudessa. 
Seuraavaksi olisikin vuorossa kilpi-ideoiden osaston uudistaminen, mikä on jo
antanut kauan odottaa itseään, mutta sitä ennen täytyy saada nämä kertyneet
kuva- ja kilpijonot pois alta. Tästä se taas lähtee... kannattaa poikkeilla
tsekkailemassa sivuja, kiinnostavaa tavaraa on tulossa enemmän mitä aikoihin.

[21.04.2003]
Kuvien tarjonta on jokseenkin räjähtänyt käsiin tasan nyt. Noh, tässä 
päivityksessä lisätty 145 kuvaa... kuvaajarankingissa myös pari uutta 
kaveria. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, päivitykset aletaan kesästä
alkaen hoitaa eri tavalla, mikä tulee sivuilla näkymään todennäköisesti
pelkästään positiivisesti. Tästä myöhemmin lisää, mutta lyhyesti ilmaistuna
päivityksiin liittyviä asioita alkaa hoitaa useampi henkilö. Asiaan kuitenkin
liittyy myös runsaasti ohjelmointityötä vaativa tietokantauudistus, joten on
parasta olla yhtään tarkemmin lupailematta koska systeemi saadaan pyörimään,
mutta kesän aikana kuitenkin. Uusia päivityksiä ei tätä ennen tule.
Negatiivisemmista asioista mainittakoon, että valitettavasti ajoneuvon
merkillä tapahtuva kuvahaku on ainakin toistaiseksi poistettu käytöstä
mahdollisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Jokainen voi halutessaan itse
miettiä taustalla olevia syitä, jääköön tässä erittelemättä. Haku voi silti 
hyvinkin palata joskus lähivuosina, kunhan muutamia asioita on ensin saatu 
ratkaistua.
Erityiskilpiä hankittiin viime vuonna 723 kpl, eli jälleen jonkin verran 
vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Ensirekisteröintejä on taas alkuvuodesta tehty paljon, tästä on seurannut 
tietenkin että uusia kilpisarjoja on julkaistu suuret määrät. Tässä joidenkin
päivien kuluttua tulee vihdoinkin myös päivitys kilpisarjataulukkoon.
Kiitosta jälleen kaikille, jotka ovat olleet hengessä mukana...

[12.01.2003]
Poikkeuksellisesti jopa noin 150 kuvaa lisätty taas... ja pexi hyökkäsi 
rankingin ykköspaikalle..! Kyseiselle listalle nousi myös pari uutta 
kuvaajaa.
OCF-opeleita lisätty kuvagalleriaan, tulevat OCF-lisäykset hoituvat
Opel Club Finlandin yhteyshenkilön kautta.
Rinnakkaisten kirjainsarjojen etenemistä dokumentoitu sarjataulukkoon.

[03.11.2002]
Että lyhyempi päivitysväli, joo niin taas... no, ei siitä nyt sen enempää.
Työ on häirinnyt harrastuksia.
Tässä päivityksessä hieman normaalia enemmän kuvia ja normaalia 
vähemmän uusia kilpiä... viimeksi mainittuja taas runsaammin luvassa
ensi kerralla.
Sitten... semmoinen juttu vois olla maininnan arvoinen, että kun sivuilla
lukee jossain kohdissa "viittaa omistajan ikävuosiin", sen kirjoittamaton
loppuosa kuuluisi tietenkin "silloin kun kilvet hankittiin", oli se sitten
pari kuukautta tai pari vuotta sitten. Tietojen nopeasta muuttumisesta ja 
vanhenemisesta johtuen pyritään käyttämään sellaisia ilmaisuja mitä ei 
tarvitse koko ajan päivittää, koska päivittämistä on muutenkin tarpeeksi.
Jätetään tällä kertaa mainitsematta kenen saavutuksia on kyseessä,
mutta seuraavassa pari hieman poikkeuksellista digiotosta...
Nro 1, Nro 2. :-)
Singaporen kilvissä on nykyään kuulemma kielletty kirjainsarjat 
SEX ja SIN. Mutta meiltähän näitä löytyy... kyseiset sarjat on Suomessa
jaettu lähinnä vuosien 1986 ja 1998 tienoilla.

[05.08.2002]
Phuh, tulihan se sieltä, näin lomien jälkeen... seuraavat päivitysvälit
ovatkin taas vähän lyhyempiä, on noita kuvia päässyt hieman kertymään.
"Erilaiset hakumahdollisuudet" lisätty FAQiin.
Kuva-arkistossa kuvien alle nyt lisätty kilvet tekstinä. Joo, tiedän, nuo
olisi pitänyt älytä laittaa jo aikaa sitten :-)
Reippaasti viime aikoina rankingissa noustuaan, hätyyttelee pexi jo melkein
Teroa ykköspaikalta..!
Nyt löytyy myöskin Nokian kamerapuhelimella otettu kuva, OLV-1. Ei ihan paha,
lisääkin tätä lajia luvassa seuraavassa päivityksessä...
Kimmo Nylanderin laaja artikkeli kilpisarjojen historiasta lisätty 
linkkisivulle, kannattaa tutustua. Ja linkki lisätty myös semmoiseen 
sivustoon kuin aRKBk.

[14.05.2002]
Rankingiin rynnistää ryhmää. Uusissa kuvissa mm. American Car Shown satoa,
Kuukauden kuvissa sporttiteema..!
Tuoreisiin ranking-lukemiin vaikutti myös hieman se, että joitakin kauan
mukana roikkuneita wanhoja kuvia poistettiin kuvagalleriasta. Osin teknisistä
syistä ja kuva-arkiston tuoreuden ylläpitämiseksi ei-ajankohtaiset kuvat
poistuvat sivuilta aika ajoin. Haluan kuitenkin vielä tässä yhteydessä nostaa
historiasta esille muutamia otoksia, sulkeissa mainittu kuvaajat: KIV-1
(dlt), TON-1 (dlt), OTA-1 (dlt), SEX-1 (Mikko P.).
Tsekatkaapa bonuksena pexin nappaama kuva Kuplasta...
CD-kilpien koodeista löytyy nyt netistä tuoreempikin lista, aiempihan oli jo
melkein 10 vuotta vanha.
Pohjolalla on mielenkiintoinen autovakuutuskampanja, kannattaa poiketa
vilkaisemassa... teemana on erityiskilvet.

[12.03.2002]
KILVET.COM on nyt ottanut sisältönsä esittämisen suhteen kenties lopullisen
muotonsa. Sivusto ei enää ole, eikä ole koskaan ollutkaan, kattava lista
Suomen erityiskilvistä. Tämän korostamiseksi, sekä useasta muustakin syystä,
sivujen painopiste tästä lähtien on kilpiä esittelevässä valokuva-arkistossa!
Aakkosellisia listauksia pelkästään sivujen tietokannan sisältämistä kilvistä
ei enää voi selailla, mutta hakuja voi tehdä millä vain rekisteritunnuksella.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että nykyiselläänkin sivut ovat huomattavasti
paremmat kuin ei sivuja lainkaan, sisältöä löytyy selailtavaksi pitemmäksi
aikaa. Sivuston uusimmat lisäykset tullaan totuttuun tapaan näkemään joka
päivityksen yhteydessä vaihtuvana listana, jota seuratessa pysyy tiiviisti
mukana erityiskilpiä harrastavien maailmassa. Kilpiä ja kuvia siis kerätään
sivuille edelleen, siltä osin mikään ei muutu. Se vakavammista asioista...
muuta enemmän tai vähemmän ajankohtaista:
Erityiskilpipäätösten määrä vuonna 2001: 785 kpl, edellisenä vuonna oli
tasan 800 kpl. AKE sanoo kilpien menekin olevan tasaista, minä sanoisin että
kauan kestänyt tasainen kasvu on nyt taittunut. Huomaa käyrän karu kertoma.
Syitä voi olla monia... ehkä halutuimmat rekisteritunnukset alkavat olla jo
käytössä tai sitten ihmiset eivät ole vaan vaihtaneet autoja ihan niin usein
mitä aiemmin, tuossa päätösten määrässähän näkyy tunnetusti sekä uudet että
autosta toiseen siirtyneet erityiskilvet.
Kilpikuvaajien legenda, alusta saakka mukana ollut dlt, on lopulta joutunut
syrjään rankingin kärkipaikalta ja tehnyt tilaa nuor... eh, vanhemmille;
hyvä Tero, tuolla tahdilla ykkössijoitus pysyy!
Dutch Numberplate Archives -sivuille lisätty paljon kuvia wanhoista
suomalaisista kilvistä, kannattaa ehdottomasti vilkaista siihen suuntaan.

[21.12.2001]
Jees... vähän kiirettä pidellyt, mutta nyt uusia kuvia taas niinkin monta
kuin 100 kappaletta.
Etusivulla nykyään "Kuukauden kuvat", eli kolme uusimmassa päivityksessä
lisättyä jossain määrin parasta otosta. Parhauteen vaikuttaa aika monta
seikkaa ja usein on hankala valita monien todella onnistuneiden joukosta,
melkeinpä arpomalla menee... mutta sielläpä nyt on. Hyvä idea, vaikken itse
keksinytkään ;-)
Kuvien tiimoilta on nyt myös pystyssä kuvaajaranking, jossa kiinnostavaa
infoa siitä, ketkä kuvailevat KILVET.COMiin kaikkein eniten. Nyt joku
varmaan jo miettii, että paljonko kuvia ja kilpiä sivuilla kaikkiaan on...
no, nekin luvut tulevat esille ihan pian.
Te joilta löytyy kaistaa tai kärsivällisyyttä, kannattaa imuroida ja tsekata
Lada.haisee.comin asiallinen Knight Rider-henkinen videopätkä. Ja äänet myös
päälle :-)
Tämäpä tässä, KILVET.COM toivottaa Joulurauhaa... kuva by Tero.

[08.10.2001]
No niin. Tulihan se päivitys valmiiksi taas..! :-)
Kuvaajat ovat olleet sen verran ahkerana, että nyt tulikin sitten jopa vähän
yli 100 kuvaa. Huh. Laatua on aika paljon mukana.
Sivut toimivat muuten Netscape 6.1:llä hienosti, on juuri testattu, joten
kuvaosastossa ilmennyt vika ei siis ollut skripteissä vaan Netscape 6.0:ssa
niinkuin tulikin epäiltyä...
Nykyisestä museokilpikäytännöstä selvisi hieman lisää eli eiköhän asia ole
nyt sitten näin:
Museokatsastettuun autoon saa mustan kilven iästä riippumatta. Mahdollisuus
on säilyttää se kilpi, joka autossa on entuudestaan, valita MA- tai MR-
alkuisesta sarjasta, tai ottaa jokin auton edellinen rekisteritunnus. Sen
saa sitten ilmeisesti mustana, valkoisena tai jopa EU-mallisena. Erityis-
kilvet tietysti vielä tähän päälle. Kiitokset Salovaaran Heikille tästä
infosta..!
Yksi otos siitä miten tuore neliökilpi lepää Defenderin perälaudassa: JFP-4,
kiitosta Harrille tästä. Kyllähän näitä liikenteessä pyörii, joten runsaampi
kuvitus aiheesta ei liene enää tarpeen.
Jees, katsellaan mitä kivaa seuraavaan päivitykseen mennessä taas löytyy..!

[07.08.2001]
Jees... lomien päätteeksi tuhdimmanpuoleinen päivitys, kuviakin lähemmäs
sata! Ja pari extrakuvaa: ei tällä tietoa varsinaisesti erityiskilpiä
kumpikaan, mutta vähän harvinaisempia ilmestyksiä vielä toistaiseksi,
varsinkin jälkimmäinen: NN-300, TCT-260. Kuvat ovat kokoa 1024x768, ne on
napannut pexi. Asiaa sivuten voisi mainita, että jotkut ovat hankkineet
erityiskilpinä wanhoihin autoihinsa niiden ensimmäiset kilvet takaisin
lähinnä tunnearvon kannalta, mutta näissä tapauksissa harvemmin on aihetta
tuonne kilpilistalle laittamiseen... vaikka ovatkin tietenkin yhtä kalliit
hankkia kuin erikoisemmatkin kilvet. Toisaalta välillä rekisteristä pois
olleeseen autoonhan sitten kyllä saa edelliset kilvet ilman erityiskilpi-
maksua, mutta se on hieman toinen juttu. Valkopohjaisten kilpien aikakaudella
valmistetun auton museorekisteröinti on yksi mielenkiintoinen asia, josta ei
meikäläiselläkään ole paljoa tietoa vielä (esim. onko niissä jokin vakiosarja
vai saako suoraan aina alkuperäiset tunnukset)... joku jolla on kokemusta
asiasta voi korjailla höpinöitäni, tarkennetaan siis tietoja myöhemmin!
Sivujen pitäisi nyt kaikilta osin toimia IE6:lla. Mutta kyseisestä selaimesta
ei ole vieläkään lopullista versiota julkaistu, testaus on tehty uusimmalla
betaversiolla.

[02.06.2001]
Kyllä, sata uutta kuvaa! Oli muuten sen verran hommaa niissä, että tuskinpa
vastaavaa määrää tuleekaan kerralla enää. Kuvagallerian toimivuutta Internet
Explorer 6:lla (ja IE:llä yleensäkin) korjaillaan muuten lähiviikkoina...
toisin kuin Netscape 6.0, Microsoftin tuorein selainuudistus ei muodostu
ongelmaksi, mutta pientä säätöä näemmä silti kaivataan.
Kuukausi eurokilpiaikaa takana, uusia kirjainsarjojakin on laskettu kerralla
liikenteeseen reilummanpuoleisesti. Jokseenkin jokaisesta alkukirjaimesta on
bongattu jo eurosarjoja, useasta jo tyypillinen kolmen sarjan paketti.
Nyt kesällä ei sitten kannata paljoa kysellä sivujen päivitysten perään,
mutta suunnilleen 4 - 6 viikkoon on KILVET.COMin päivitysväli asettumassa,
kuviakin kun riittää nykyisin reilusti lisättäväksi joka kerralla. Miten sitä
sanottiinkaan, hyvää kannattaa odottaa? :-)
FAQissa taas hieman uutta asiaa mm. KILVET.COMin kävijämääristä.
Ai niin, olisiko joku muuten saanut käsiinsä listaa CD-kilpien maakoodeista,
tuoreempaa kuin -94? Jotkut ovat semmoisesta olleet kiinnostuneita...

[16.04.2001]
Paljon uusia kilpiä, paljon uusia kuvia, paljon korjauksia tietoihin..!
Viimeksi mainittu ei tietty niinkään sivuilta erotu, mutta hommaa siinäkin
aina riittää että tiedot pysyvät jokseenkin ajan tasalla.
FAQissa lisäilty hieman asiaa kohtiin Samat kilvet nähty useissa ajoneuvoissa
ja Poikkeukselliset kirjainsarjat.
Kilpi-ideoiden sivu uudistetaan pian, asiasta selviää mahdollisesti lisää
sivujen seuraavan päivityksen aikoihin, eli joskus öbaut kuukauden kuluttua.
Kiitos teille viime aikoina enemmän tai vähemmän nerokkaita kilpi-ehdotuksia
lähettäneille, ideanne ovat tallessa... ja suuri osa niistä toivottavasti
myöskin webissä lähitulevaisuudessa..!
Muistin virkistämiseksi, EU-kilvet otetaan käyttöön toukokuun alussa.
Lisätietoa AKEn sivuilta (Rekisteröinti -> Suomen rekisterikilvet).

[27.02.2001]
Kilpilistoilta on nyt lopultakin karsittu paljon "ylimääräistä" tietoa pois.
Minimitiedot ovat periaatteessa auton merkki ja malli plus selitys mitä kilpi
tarkoittaa, mikäli merkitys ei muuten käy ilmi. Värejä ja paikkakuntatietoja
ei enää pahemmin kerätä, koska tietomäärä alkoi uhkaavasti paisua jokseenkin
hallitsemattomaksi. Valitan. Mutta miettikää onko välttämätöntä tietääkään
listan autoista niin paljon... kilpihän se edelleen on oleellisin. Jos olette
aivan eri mieltä, luultavasti olette väärillä sivuilla. ;-)
Huonommanpuoleiset uutiset jatkuvat: Netscape 6:sta ei KILVET.COMissa sitten
tueta. Ei pystytty selvittämään miksi cgi:llä popup-ikkunaan haettu kuva
muuttuukin heti latauduttuaan kuvan ALT-tekstiksi..! Toivottavasti Netscape
korjaa vian seuraavassa versiossaan... ;-) Toistaiseksi täällä siis tuetaan
vain Microsoft IE:tä (vähintään 4.x) tai Netscape 4.x-versioita.
Hyviäkin uutisia: Lisätty jälleen aika paljon kilpiä ja jonkin verran kuvia.
Tsekatkaapas muuten http://rekisterikilvet.haisee.com... tuolta palvelimelta
löytyy muutakin kiinnostavaa aineistoa, se mainittakoon..!
AKEn myöntämien erityiskilpipäätösten määrä on tasaisessa kasvussa...
viime vuonna jo 800 kpl, vuoden 1999 lukumäärän ollessa 653 kpl!

[30.12.2000]
Jaahas, paljon asiaa... mistähän aloittaisi. No vaikka tästä:
Arsi Harju on tosiaankin saanut lahjaksi uuden Harrikan kilvellä ARS-1,
mutta kyllä sama tunnus on edelleen myös autossa olemassa. Ei se ole sinänsä
ihmeellistä, vastaavaa on mm. CAT-1. Katsokaa linkkisivulta mp-kilpiä
listaava saitti, jos ne kiinnostavat. Kilpien lahjaksi saamisesta muuten:
sitä tapahtuu melkoisen usein, mutta KILVET.COMissa ei yleensä erikseen
mainita siitä tuolla listoilla.
Netscape 6:lla on ongelmia sivujen kuvien näyttämisessä, asia on tiedossa ja
korjataan lähiaikoina. Maailmalla on laajemminkin ollut pulmaa sen suhteen,
että kyseinen selain tulkitsee joitain skriptejä vähän omaan tyyliinsä...
muutenkin on kummallisen raskas tekele selaimeksi. En suosittele. Jos löydät
Netscape 6:sta hyvääkin sanottavaa, pistäpä meiliä niin saatan tarkistaa
kantaani asiaan. :-)
Muutamia valikoituja kilpi-ideoitakin on taas sivuille lisäilty... ja melko
paljon kuvia!
Nyt on näkynyt semmoisiakin uusia kilpisarjoja kuin KKI-KLI-KMI... ei kyllä
kilpiryhmän ideoinnissa oikein pysy enää mukana, mutta tuskinpa nuokaan
sarjat ihan arpomalla on valittu. Jääköhän normaalit sarjat katkolle, kun
tuommoisia on alettu autoihin jakaa...
Kilpilistoilta on nyt jätetty autojen värit pois, syynä tietojen ylläpidon
helpottaminen. Ja nykyään kun on suuresta määrästä autoja jo kuvakin...
Myös paikkakuntien merkitsemistä listoille tullaan pian vähentämään
tuntuvasti. Suurimmassa osassahan on "(Helsingistä)" tai "(pk-seudulta)" tms.
eikä sillä informaatiolla ole kovastikaan arvoa. No, jonkun mielestä varmasti
on, mutta AKEsta voi kyllä suuren kiinnostuksen yllättäessä tarkistaa mistä
joku auto on. Ja sieltä saa aina tuoreimman tiedon, täällä ei oikein pysytä
mukana kun autot vaihtavat kotipaikkakuntaansa useinkin. KILVET.COM siis
keskittyy lähinnä siihen millaisia erityiskilpiä löytyy ja millaisissa auto-
malleissa, lisäksi kuvia näistä autoista pyritään nykyään tarjoamaan entistä
enemmän... ja parempia. Sekä tottakai erikoisimpienkin kilpien merkitykset,
aina kun vain saadaan selville. Tässä päivityksessä onkin muuten lisätty taas
joitakin aika ihmeellisiä, mutta löytyipä selityksetkin tosiaan.
Viimeisimpänä asiana, ei missään tapauksessa vähäisimpänä: Tsekatkaapa
Juke Luoman artikkeli kilpien valmistuksesta..!
Hyvät uudet vuodet lukijoille, kuvaajille ja muuten vaan asianosaisille...
ja koettakaa vielä kestää sivujen pitkiä päivitysvälejä ja sitä ettei omat
havainnot tunnu ollenkaan tulevan listalle! Bongaajan kannalta kun edelleen
voi joskus näyttää siltä, mutta yhteisön eli lukijoiden etu on se että uutta
kilpimateriaalia kuitenkin lisätään koko ajan. Kilpijonojen kannalta tilanne
on kuitenkin nyt kallistumassa parempaan suuntaan eli uusia havaintoja tulee
vihdoinkin hieman hitaammin kuin mitä täällä ehditään laittaa sivuille :-)

[06.11.2000]
Kuvia, niin että riittää! Ainakin taas vähän aikaa :-) Enjoy.
Linkki: www.turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklubi.com !
Ai pitkä osoite? Ei kai. Tuon klubin jäsenmäärä on kuulemma vielä alle
kymmenen, mutta lisää varmasti tulee. Ideanahan heillä on siis bongailla
kilpien numeroita 1...999 systeemillä eteenpäin. Klubin jäsenen paras
saavutus on toistaiseksi vielä 65, saamani tiedon mukaan.
En mahdollisesti ole selvittänyt tarpeeksi hyvin miten joistakin kilvistä on
saatavissa ns. historiatietoa... mutta: esimerkiksi kilpi FUN-8 on ollut
Super Saloon -kuljettaja Pertti A. Kuismasella aikoinaan ja se selviää
klikkaamalla kilpilistalla kilven FUN-8 vierestä, vasemmalta puolelta.
Tekstiversiossa historiatietoja onkin nähtävissä ilman erityistoimenpiteitä.

[28.09.2000]
Kilpiä ja kilpi-ideoita taas jonkin verran. Ja totuttuun tapaan lisää tulee
kun ehditään laittamaan..! Seuraavassa päivityksessä sitten pitkästä aikaa
kuviakin, mm. useita Forssan pick-nick -tapahtumassa napattuja, niiden
lisäksi kuvat muutamista GM-kilpisistä autoista sekä BUL-1:sta... muutamia
mainitakseni. Kiitokset kuvien lähettäjille.
Rytsölän veljesten Lamborghineissa on muuten edelleen tavalliset GEG-kilvet,
mutta eiköhän niiden tilalle ole vielä tulossa LAM-80 ja YLI-335...
semmoista huhua ainakin on sitkeästi ollut liikkeellä.

[01.08.2000]
Ensimmäiseksi tärkein: sähköpostiosoite on muuttunut (ks. etusivu),
meikäläistä voi lähestyä lähinnä yleisissä kilpiasioissa tai lähettää
sivuista palautetta (kilpibongaukset tulisi lähettää havaintolomakkeella),
vastailen miten ehdin... mutta kehottaisin ensin lukemaan ainakin sivujen
FAQin läpi, sieltäkin löytyy paljon vastauksia. Nyt muuten on esim. lisätty
juuri pikkuisen infoa tuonne FAQin "kummallisuuksia"-osioon, koskien kilpien
numeroita 446 ja 879.
Asetetut aikataulut eivät valitettavasti täällä ole oikein pitäneet, jotkut
ovat jo (ihan syystä) kyselleet omien bongaustensa perään... julkisuuspiikin
(helmikuussa 4700 käyntiä sivuilla, maaliskuussa 5400, huhtikuussa 14300!)
tuottamaa kilpisatoa on edelleen hieman lisäilemättä sivuille... kuitenkin
nyt kun tekniikkapuoli alkaa vihdoinkin olla toimiva, niin kilpijono alkaakin
lyhentyä vaihteeksi oikein urakalla. Teknisiin muutoksiin meni huomattavasti
odotettua enemmän aikaa.
Kirjainsarjoissa on alkanut tapahtua kiinnostavia asioita... aikoinaan
keskeytettyjen ja väliin jääneiden sarjojen jakaminen on nyt aloitettu,
esimerkkeinä näistä ZJA...ZJC ja HAF, HBF, HCF. KILVET.COM seuraa tilannetta
ja kirjainsarjojen bongaajat liikkuvat valppaina. Traktoreiden ja työkoneiden
kilvissä vastaavaa muuten ilmeni jo alkuvuodesta, joten asia oli sitä kautta
jokseenkin ennakoitavissa, mutta tuli silti melkoisena yllätyksenä..!
Ai niin, tämännäköisiä kilpimainoksia on muuten nykyään näkynyt ainakin
autoliikkeiden esitehyllyissä... ja asiahan on se vanha tuttu. :-)
Pitkästä aikaa linkki, kun sattui tuommoinen eteen: Tonin muskeliautosivut.
Asiantuntevammat voivat puntaroida onko hyvä sivu vai ei, mutta melkoisen
kompaktilta asiapaketilta minusta näytti..!
Pieni kertaus näiden sivujen interaktiivisesta, vapaaehtoisvoimin toimivasta
konseptista... teistä useimmat ovat jo tajunneetkin kilpibongauksen olevan
verrattavissa ikäänkuin tilille tehtyyn rahalahjoitukseen. Tällä tarkoitan
sitä, että sillä tuetaan sivuston toimintaa ja havainnon lähettäjä luottaa
siihen, että tieto käytetään kyseiseen tarkoitukseen harkinnan mukaan ja
ylläpitoresurssien puitteissa. Suomeksi: Jos joku esim. vaatii, että hänen
liikenteessä juuri bongaamansa kilpi olisi saatava sivuille nyt ja mieluiten
heti, niin ehkä on parempi olla lähettämättä koko havaintoa. Sivuston idea on
edelleen tarjota mielenkiintoista selailtavaa kilvistä kiinnostuneelle
yhteisölle, ei niinkään palvella kaikkia yksittäisiä bongaajia.
Ja loppuun vielä tämä perinteinen: eli nyt on kilpiä lisäilty ja kuvia myös,
aika montakin..! Eiköhän siinä taas ole selailemista vähäksi aikaa. :-)

[11.07.2000]
No nyt... valmista, jokseenkin. Kilpiä, kuvia, kilpi-ideoita. PALJON.
Muutama pahemman kerran pielessä ollut tietokin on vihdoinkin korjattu
kilpilistalla. Kilven vasemmalta puolelta klikkaamalla saa nykyään esiin
kilpeen mahdollisesti liittyvät "historiatiedot", jos vaan sivuilta
semmoisia löytyy.
Tsekatkaapa muuten kiinnostava mutta hieman kyseenalainen rekisterikilpikisa,
osoitteessa batterydrink.com..! Kilpi JAN-0 ei sentään ole siellä enää...

[04.05.2000]
KILVET.COMin runsas esilläolo mediassa (lehdet, radio, tv!) tässä viime
aikoina aiheutti ennen näkemättömän huipun mm. kilpihavainnoissa.
Tästä johtuen sivuille onkin lähiaikoina tulossa huomattava määrä uutta
materiaalia, sekä korjauksia ja päivityksiä entisiin tietoihin.
Nyt on käynnissä laaja tietorakenteen yksinkertaistaminen, joka tähtää
ylläpitotyön helpottamiseen ja tuo myös muutamia uusia ominaisuuksia tai
parannuksia sivujen käyttöön.
Nyt toukokuussa ja myöhemmin tulleisiin kilpibongauksiin ei todennäköisesti
enää vastata sähköpostitse, mutta tiedot käsitellään kyllä entiseen tapaan.
Syy tähän muutokseen on yksinkertaisesti se, että postia tulee todellakin
nykyään niin paljon etteivät resurssit enää riitä vastaamiseen.
Mutta hienoahan se on että asiaan selvästi kiinnostusta riittää... emaililla
voikin edelleen kysellä kilpiasioista, jos jokin ns. askarruttaa mieltä.
Ja ehdotuksia sivujen kehittämiseksi tai muuta palautetta otetaan tietenkin
edelleen vastaan..! Tästä hieman pitkäksi venyneestä päivitysvälistäkin voi
valittaa, mutta se ei kyllä välttämättä auta... :-) Piakkoin uudistusten ja
uskomattoman havaintokasan käsittelyn jälkeen muodostunee päivitysväliksi
taas suunnilleen se viikko tai kaksi, mikä joskus aikoinaan oli...
Sitten vielä pari muuta asiaa:
Tänne ilmoitetut JOZ-63 taksi nro 63 ja JSM-91 taksi nro 91 eivät ole näille
sivuille tarkoitettua tavaraa, koska kirjainosat ovat ilmeisesti ihan
normaaleja lyhyiden kilpien sarjoja. Samasta syystä myöskään monet tuon
näköiset jenkkiautojen kilvet, joissa numerot viittaavat auton vuosimalliin,
eivät käy. Museoajoneuvoista puhumattakaan, niihinhän on ilmeisesti lähes
tapana laittaa vuosimallista kertova kilpi. Kyllähän mielellään laittaisin
sivuille kaikenlaista, mutta jostain on aina karsittava... noissahan syynä
on jälleen se, että vastaavanlaisia on olemassa todella paljon, siksi niitä
ei ole mitään mieltä ottaa mukaan kilpilistoihin.
FAQiin eli useimmin kysyttyihin kysymyksiin on lisätty nyt sitten tietoa
poikkeuksellisista kirjainsarjoista, sekä hieman sivuilla olevien kuvien
resoluutioista. Eli jotain uutta sentään..!

[31.03.2000]
Joitakin melkoisia oivalluksia lisäilty tuonne kilpi-ideoiden puolelle
taas vaihteeksi.
Kummallisen oloiselle kilvelle COX-2 löytyi selitys, tuo ehtikin jo
ihmetyttää pitkään. Lisätietoa COX-aiheesta saa esim. tästä linkistä (sivun
lopussa).
Runsaasti kuvia lisäillessä menikin taas aikaa, joten poikkeuksellisten
kirjainsarjojen esittely jää ensi kertaan, mutta onpahan nyt jotain sitten
mitä odotella... :-)
Ai niin, kiitokset muuten LAP-101-kuvasta Tuomisto Racingille..!
Ja voihan tässä nyt Limousine Serviceäkin vielä kiitellä siitä, että sain
käyttää heidän sivuiltaan löytyviä kuvia täällä... siinä onkin yksi niistä
firmoista, jotka ovat todella sisäistäneet erityiskilpiajattelun..!

[20.03.2000]
Seuraavassa päivityksessä tulee mm. kuvat autoista XXX-1 ja LAP-101.
Ja kilpi-ideoitakin on melko paljon viime aikoina lähetelty... niitäkin
tulee sitten jonkinmoinen erä, mutta varastoonkin vielä jää. Myöhemmin
sitten taas lisää. Poikkeuksellisista ja "sensuroiduista" kirjainsarjoista
on myös tulossa asiaa vihdoinkin...
Muistutan, että kilpijono on edelleen pitkä... sanotaanko vaikka näin, että
viime vuonna lähetettyjä havaintoja riittää yhä jonkin aikaa :-) eli:
kärsivällisyyttä, jos tuntuu että oma bongaus ei koskaan tulekaan listalle...
jono lyhenee kyllä vielä tulevaisuudessa. Kilpibongaajien innokkuus on
yllättänyt kaikki odotukset.

[28.02.2000]
No nyt! Pitkään ja hartaasti väännetyn kuvasivujen uudistuksen tuomia etuja:
-thumbnailit (jos et tunne termiä, niin kyseessä ovat ne pikkukuvat, joita
 klikkaamalla näkee isomman kuvan)
-auton tietoja on heti kuvan alla, joten siirtyminen kilpilistalle ei ole
 tietojen näkemiseksi enää tarpeen (nyt muuten sitten erottuu ehkä helpommin
 tiedoissa mahdolliset olevat virheet ja puutteet... pyydänkin jälleen
 ilmoittelemaan  niistä, niin voin korjailla...)
-mahdollisuus nähdä useista kuvista isompia versioita, joista parhaimpia
 voi halutessaan käyttää vaikka Windowsin taustakuvana... eräät olivatkin
 joskus kommentoineet kuvien pienuutta ja onhan se kyllä niin, että suurilla
 resoluutioilla keskikokoinenkin näyttää pieneltä...
Aiemmin tässä uutissivulla kerroin hieman väärän luvun, meikäläisestä
riippumattomista syistä, noiden viime vuoden erityiskilpipäätösten määräksi.
Nyt on kuitenkin oikeat luvut ja graafinen esitys päivitetty tuonne
FAQ-osioon eli useimmin kysyttyihin kysymyksiin.
Muutamasta saamastani nimettömästä viestistä päätellen joitakin tuntuu
ilmeisesti häiritsevän listoilla käyttämäni "kolmen pisteen" merkintätapa.
Kaikkia tietoja ei kuitenkaan voi erottaa pilkulla, tietojen erottaminen
pisteellä taas tekisi riveistä helposti liian töksähtelevän tuntuisia.
Jokaista ei voi miellyttää, mutta eiköhän näissäkin se teksti ole pääasia
eikä suinkaan ne välimerkit, vai mitä? Kaikenlaisia parannusehdotuksia voi
kuitenkin aina lähetellä, niitä huomioidaan kyllä mahdollisuuksien mukaan...
ja lähtipä listalta nytkin sitten muutamia turhimpia pistekolmikoita pois.
Joo, myönnän... pisteet ovat paha tapa... mutta koettakaa vaan sietää... :-)
Lopuksi sanoisin vielä, että näiden uudistusten yhteydessä mitä nyt tein,
saattoi jäädä johonkin jotain pikku virheitä... pyydänkin ilmoittelemaan,
jos semmoisia sattuu eteen. Tietty toimimattomista linkeistä ja vastaavista
kannattaa aina kertoa, ei niitä meikäläinen huomaa kun ei omia sivuja tule
kovin paljoa selailtua, mitä nyt päivitysten jälkeen jotain satunnaisia
tarkistuksia vaan.

[18.02.2000]
Kunnollisen kuvagallerian pystyttäminen ja siihen liittyvät rakenteelliset
muutokset vievätkin hieman odotettua enemmän aikaa, kilpipäivityksiinkin
valitettavasti on siksi tullut hieman pidempi tauko... ensi viikon loppuun
mennessä pitäisi olla kuitenkin valmista..!
Muutamat avustajat ovat olleet ahkerina... linkkisivulta löytyy nyt selvitys
1970- ja 1980-lukujen kirjainsarjoista. Tämän lisäksi on nyt listattu myös
automalleja, joihin Suomessa yleensä laitetaan normaalia lyhyemmät kilvet,
eli niissä ei takana tai edessä ole oikein sopivanmittaista paikkaa vakio-
kilville. Tietääkseni joskus myös uudelleenrekisteröintien yhteydessä on
jaettu lyhyempiä kilpiä melkein mihin automalliin tahansa... siksi sellaisia
tapauksia näkyy liikenteessä enemmänkin ja helposti niitä luullaan usein
erityiskilviksikin.
Uusimpia kirjainsarjoja seuranneille on melko merkittävä uutinen se, että
pitkähkön hiljaiselon jälkeen on U-kilvissä julkaistu nyt ainakin sarja UIN.
Ja vielä... AKEn tiedotesivulta löytyy nyt uutta erityiskilpien suosiosta
kertovaa tilastoa.

[27.01.2000]
Uusia kilpi-ideoita lisätty... ja muutamia linkkejä: PL8S.COM,
Vanity License Plates What Does That Mean, Internet License Plate Gallery.
Liikenneministeriö muuten tiedotti vihdoinkin EU-kilvistä... ainakin nyt
tätä kirjoitettaessa infoa asiasta löytyi täältä.
Muutama autokin on taas myynnissä... ainakin LL-850, GT-70, IS-2, LIL-1.
Ja... _paljon_ kilpiä lisätty taas listalle. Kuvasivun uudistus sekä tietty
lisää kuvia toivottavasti jo seuraavassa päivityksessä...

[14.01.2000]
Kilpilistan tekstiversio lienee ollut Microsoft IE:llä katseltuna hieman
viimeistelemättömän oloinen joistain kohdin... korjailin asiaa ja nyt pitäisi
olla ok. Noihin ulkonäöllisiin seikkoihin kannattaisi ehkä panostaa vähän
muuallakin kyllä vielä... mutta katsellaan kun ehditään... :-)
Kuvasivu on viime aikoina kasvanut sivuston keskeiseksi osaksi ja monet ovat
jo odotelleetkin sen muodonmuutosta... no, isoja muutoksia parempaan suuntaan
onkin KUVAT-osioon pian tulossa.
Nyt kuitenkin isohko määrä taas uusia kilpiä... huh! Toivottavasti ovat edes
jokseenkin kiinnostavia, meni taas jonkin verran aikaa noita laitellessa..!
Joku tuota tekniikkapuoltakin joskus kyseli, että miksen toteuta sivuja
vaikka perlillä, niin pääsee helpommalla... no joo, tuonsuuntaisiakin
uudistuksia _on_ kyllä tämän vuoden ohjelmassa vielä tulossa, ainakin
suunnitelmia asiasta jo on. Tosin eivät ne tekniikan parannukset loppujen
lopuksi paljoa nopeuta, aika menee paljolti erinäisten tietojen ja firmojen
nimien kirjoitusasujen tarkisteluun sekä tietty listan vanhentuneiden
tietojen päivittelyyn jo itsessään. Mutta... teen minkä ehdin. :-) Ja onhan
tässä viime aikoina vähän apua saatu muiltakin... kiitokset menevätkin tässä
heille, jotka tietävät olleensa mukana tietojen selvittelyssä.

[30.12.1999]
Pieni infopaketti ns. lyhyistä kilvistä... ja kilpisarjataulukko on nyt myös
täydennetty esittämään koko 1990-lukua, vaikka taulukon vanhempi pää onkin
joiltain osin vielä selvittelyn kohteena... mutta onpahan se nyt esillä
kuitenkin, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan.
Etusivun laskuri on otettu pois, mutta ainakin sivujen kuukausittaisista
kävijämääristä aletaan tiedottamaan lähiaikoina.

[22.12.1999]
Uusia kuvia... kirjainsarjakysely on nyt loppunut tällä erää, kiitos vielä
osallistujille... jonkinlaisia taulukoita kilpisarjoista on lähiaikoina
tulossa.
Viime viikolla etusivun laskuri ohitti jo lukeman 20000, kuukausittainen
kävijämäärä on nykyään jotain 3000...4000 paikkeilla, se vaihtelee aika
reilustikin. Joka tapauksessa kiinnostus tuntuu olevan suurta ja havaintojen
tulva sitten sen mukainen...
KILVET.COM toivottaa kävijöilleen ja avustajilleen Rauhallista Joulua ja
parempaa uutta tuhatvuotiskautta..!

[09.12.1999]
Kilpi-ideoita, uusia kuvia (nyt jo 200 kilvestä!)... ja havaintoja sekä
tietojen päivityksiä sen verran mitä nyt olen ehtinyt laittelemaan...

[26.11.1999]
Joskus hieman vaivannut kilpi UUS-1 selvisi... tuo kilpi on tosiaankin ollut
koristamassa ensimmäistä Valmet Automotivella valmistunutta Porsche Boxsteria
(syyskuun 3. 1997)... mutta kilpi ei ollutkaan aito, mikä selvisi varsinkin
S-kirjaimen muodosta. Kiitos asian selviämisestä kuuluu Timo Pantsarille
(Porsche Net Europe).
Pian tulee kilpilistoilla käyttöön termi "sattumakilvet", mikä tarkoittaa
lähinnä sellaisia kilpiä, joita auton ostaja ei ole valinnut... no, tarkempi
määritelmä kehitellään myöhemmin. :-) Hieman hämäävä termi "alkuper. kilvet"
kuitenkin poistuu ja tuo laitetaan tilalle. Hyvä malliesimerkki tuollaisesta
kilvestä olkoon vaikka SII-705 (eli SIITOS).
Mitäs vielä... joo, linkkisivulla on vaihteeksi jotain ihan pientä uutta.
Ja... ainakin jokin aikaa sitten auto RS-2 oli myytävänä... asiasta tosissaan
kiinnostuneet voivat vaikka kysäistä autoliikkeen yhteystiedot minulta...
kyllähän noita muitakin aina silloin tällöin on myynnissä, mutta tuo nyt
tuntui erityisesti maininnan arvoiselta.

[12.11.1999]
Jotain uutta taas pitkästä aikaa, mitä nyt muilta kiireiltä vähän ehdin
laittelemaan... mm. monta aika hyvää kuvaa.
Semmoinenkin kiinnostava uutinen kantautui silmiini, että AKE on lopettanut
HYI-sarjan jakamisen runsaan negatiivisen palautteen vuoksi.
Hmm... aika paljon niitä on silti ehditty viime aikoina jo jakaa varmaan...

[22.10.1999]
Uusia kilpi-ideoita lisäilty hieman... ja joitakin aika hyviä kuvia.
Ääkkösiä sisältäviä kilpiä on nyt listalla, toivottavasti ne näkyvät kaikilla
niinkuin pitääkin... toimivuudesta/toimimattomuudesta voitte lähetellä
mailia minulle... valitettavasti en ehdi kuitenkaan korjailemaan asiaa
ennen kuin ensi viikolla! Tekstiversiossa kaikki ainakin varmasti näkyy
oikein. :-}

[07.10.1999]
PALJON päivityksiä... uusia kuvia, kilpiä (nyt jo yli 1500!), sekä runsaasti
korjailuja vanhoihin tietoihin, mikä sinänsä ei kuitenkaan kävijälle
helposti näy... mutta teettää silti aika paljon hommaa.
Uudentyyppisiä kilpiä on hankittu kuulemma jo aika paljon, mm. iso Mercedes
kilvin ÖKY-1. Näitä tulee listalle enemmän ensi kerralla (kuvat muutamista
uusista kirjaimista ovat tällä hetkellä vielä tekemättä), nyt aluksi ensin
W-kilpiä ja kaikkea muuta.
Kirjainsarjojen tiimoilta on nyt laitettu esille pieni tutkimuksenomainen
kysely, johon toivottavasti moni viitsii osallistua.
Lopuksi piilomainontaa avoimesti: Pian avataan palvelu nimeltä kotisi.vu..!

[24.09.1999]
AKE mainostaa melko näyttävästi erityiskilpien uusia mahdollisuuksia,
vilkaiskaapa. Tuonnäköiseen sivuun johdattanut mainosbanneri näytti tältä
ja se bongattiin jo ainakin Sinkut.netistä. Jos kiinnostaa laittaa vaikkapa
linkki tuonne mainokseen, niin se todennäköisesti löytyy myöhemminkin vielä
AKEn palvelimelta, tätä kirjoittaessani se sijaitsi täällä.
Mitäs muuta mainittavaa kilpirintamalla... niin, tavallisissa kilvissä on
vähän aikaa sitten tullut jakoon HYI-sarja..! Kuviakin laitan parikymmentä
taas esille kunhan ehdin, varmaankin ensi viikolla... mukana mm. RS-2.

[15.09.1999]
Uusi luotettavampi laskuri tekeillä... edellinen kun välillä nollaantui
itsekseen muutaman kerran. Kilpiäkin tietty lisää taas vaihteeksi...

[03.09.1999]
Lisää kuvia... sivujen laskurissa on tullut kymppitonni täyteen joitakin
päiviä sitten (31.8.)... tuon tasalukeman saanut henkilö toivottavasti osti
vaikka kahvipaketin lahjaksi itselleen asian kunniaksi... ;-)
Jonoa pukkaa... älkää suotta ihmetelkö jos havainnon lisäys kestää,
kesäkuultakin on havaintoja vielä käsittelemättä, mutta: I'm working on it.
Kun sattuu vaan olemaan aikaa. Viime aikoina on riittänyt vähän muuta
tekemistä... eipä silti, jono hoituu kyllä lyhyemmäksi tässä syksymmällä...
uskokaa pois. Odotellessa nauttikaa vaikka noista hyvistä kuvista joita
tänne tipahtelee aina silloin tällöin... :-)

[23.08.1999]
Uusia kilpi-ideoita lisäilty... ja sitten mainittakoon tuommoinen ihan
"pieni" tieto, joka saattaa kiinnostaa joitakin ja monet sen jo ehkä
tietävätkin... katsokaapa AKEn tiedotesivulta suoraan...

[20.08.1999]
Kuvia... tuohon Apollo-markiisien tapaukseen muistan törmänneeni jossain jo
aiemmin, enpä tiedä minne havainto lienee hukkunut... no, nyt on kuitenkin
listalla oikein kuvan kanssa. CCC:n autoistakin nyt vihdoin muutamia kuvia!

[09.08.1999]
Kilpien numero-osien tilastollista jakautumista tutkittu... hieman tuloksia
löytyy FAQ-osiosta. Kuvasivulla muutamien kuvien tilalle on laitettu nyt
paremmat ja pari ihan uuttakin kilpeä löytyy kuvina jälleen.

[02.08.1999]
Kuvia.

[26.07.1999]
Kilpi-ideoita lisäilty ja skriptiä korjailtu (toivottavasti toimii edelleen).
Nytpä ainakin mahtui mukavasti tuo "X:llä merkitään keilailussa kaadot..."
mukaan, ettei jää kyseisen uutuuslistalla olevan kilven merkitys osittain
epäselväksi. Ideapuolella on muuten nyt sitten W-kilpiäkin jo muutama.

[21.07.1999]
Kilpiä 1250 kpl... ja lisätty "KILVET.COM briefly in English", koska suomea
taitamattomiakin sivuilleni joskus eksyy. Tuo olisi oikeastaan pitänyt tehdä
jo aikaa sitten... no, parempi myöhään. :-)
Kilpiskriptiä muokataan lähiaikoina hieman, jotta kilville olisi mahdollista
laittaa useampirivisiä selityksiä... no, kaksirivisiä siis käytännössä...
useimmiten tarpeelliset tiedot menevät kyllä yhdellekin riville ihan hyvin.
Nykyisellään kilpien selitykset rivittyvät hieman ikävän näköisesti, asian
huomaa esim. muuttamalla selainikkunan pienikokoiseksi. Skriptin muuttaminen
_saattaa_ aiheuttaa aluksi ongelmia jollain selaimilla, mutta... sitähän me
emme tietenkään toivo.

[15.07.1999]
Kuvia on nyt jo 100 kpl..! Kuvien laadun ja määrän noususta johtuen
päädyinkin poistamaan sivuilta 5 kuvaa, joista mistään ei ollut mahdollista
nähdä kyseessä olevaa kilpeä (ei lainkaan tai sitten kilpi oli erittäin
epäselvä), mikä olisi kuitenkin sivujen luonteesta johtuen aika oleellista.
Kuvista puheenollen... moni ei varmastikaan ole vielä onnistunut näkemään
W-kilpeä, joten siitä aiemmin mainitusta perävaunusta on nyt nähtävänä
ainakin yksi kuva. Kilpi-ideoita asian tiimoilta tulee... lähiaikoina.

[01.07.1999]
Kuvia perävaunun W-kilvestä olen nyt saanut... kiitoksia vielä lähettäjälle,
nopeaa toimintaa! Fonttiin W ehtii varmaan ensi viikolla, oikeastaan hyviä
W-kilpi-ideoita voisikin keksiä jo, koska on erittäin todennäköistä, että
pian on sitäkin kirjainta mahdollista käyttää... hinausautossa ainakin TOW-1
olisi loistava. Ja ehkä useiden bemarikuskienkin kannattaisikin nyt jo
valmistautua "päivittämään" erityiskilpensä... onko tavallinen V sitten enää
mitään, jos parempaakin on saatavilla..? ;-)

[28.06.1999]
Uusia kuvia... yksi meikäläisen nappaamakin tällä kertaa. Ensimmäinen
D-kirjaimella alkava kilpikin on päässyt kuvaan... nyt on sitten oikeastaan
kaikista alkukirjaimista jo ainakin yksi kappale kuvia.
Perävaunuissa ovat uudet kilpiyhdistelmät loppuneet ja P-alkukirjaimen
tilalle on nyt (viime kuukausien aikana?) otettu kirjain W ! Miten sitten
lienee, tuleeko W nyt mahdolliseksi myös erityiskilpiin... joka tapauksessa,
itse en ole näitä W-kilpiä vielä edes nähnyt, puhumattakaan siitä että
kilpifonttiin olisin W:n lisännyt... jos joku onnistuisi vaikka kuvaamaan
lähiaikoina W-kilven, niin päästäisiin asiaan... niitä onkin kuulemma jaettu
jo ainakin WAE-sarjaan asti...

[12.06.1999]
Muutama uusi kuva... mm. Armin ja Dannyn autot ja pari Ferraria.
Telecenter kumoaa huhut siitä, että firman autojen kilpien numeroilla olisi
jotain tekemistä kuljettajien myyntimenestyksen kanssa (lainaus peräisin
Ilta-Sanomista, haastattelussa Telecenterin toimistopäällikkö Susanna Ekman):
  Yhdellä ja samalla myyjällä on ollut numero 6 jo vuosia, ja toisella 11.
  Teknisellä päälliköllä on taas 5, eikä hänellä ole mitään tekemistä
  myynnin kanssa.
No, toimitusjohtajalla on kuitenkin TC-1, mikä onkin ihan ymmärrettävää...
taitaa muuten noita TC-kilpiä ollakin listalla eniten tällä hetkellä
(joitakin vielä puuttuu välistä), tosin hyvänä kakkosena tulee CCC Companies
CCC-autoineen, joita todennäköisesti on olemassa vielä paljon enemmänkin...
mutta ei näitä yleensä kannata lähteä arvailemaan, koska kaikki perättäiset
numerot eivät välttämättä ole käytössä, vaikka siltä jo tehtyjen havaintojen
perusteella vaikuttaisikin.
Lisää kuvia ja muuta tulee taas myöhemmin, kun ehtii... tässä välissä
toivotankin lämmintä kesää KILVET.COMin kävijöille, mutta tämä ei tarkoita
sitä, että sivujen ylläpidossa mitään pitkää taukoa pidettäisiin...
uutta nähtävää on luvassa kesälläkin, aina silloin tällöin.

[27.05.1999]
Kuvia. Kilpiä. Kirjainsarjoja.

[25.05.1999]
Kilpi-ideoita, kuvia, ihan muutama uusi kilpi... enemmän lähiaikoina.
Listalle jonottavia kilpiä sisältäviä viestejä on nyt suunnilleen
kahden kuukauden ajalta (!)... yhteensä noin parisataa. Jonon tie
voi tuosta olla enää lyhyemmäksi. Voin sanoa vain, että aktiivisia
olette olleet...
Olenkin nyt viime aikoina lisäillyt enimmäkseen vain sellaisia kilpiä,
joista on tullut jo useitakin havaintoja... muut ovat saaneet odotella.
Yritän korjata tilanteen vielä tässä kesän kuluessa... sillä kyllähän
kohtuullinen jonotusaika mitataan kuitenkin viikoissa, eikä suinkaan
kuukausissa. Hämärämmät nimikirjainkilvet menevät edelleen mieluummin
epäselviin, koska paljon "parempiakin" kilpiä on listalle tulossa.

[21.05.1999]
Jaha, mitäs uutta tällä kertaa... no:
Yksi linkki, joka oli tainnut unohtua johonkin kiintolevyn pohjalle...
muutamia erikoisia jenkkikilpiä ihan kuvien kera.
Hieman uusia kuvia, mm. YAR-15 ja yhden Audi TT:n muodokas perä...
Pasi Hakalan kommentteja V14GRA-asiaan, josta oli puhetta tuossa aiemmin.
Kilpihavaintolomaketta muutettu vähän havaintopaikan osalta, kun edellinen
käytäntö aiheutti joskus hieman ongelmia... tästä lähtien myöskin listoilla
on voimassa seuraavanlainen koodaus paikkakunnan perässä olevien kysymys-
merkkien suhteen: "??"=kerran nähty sielläpäin, "?"=useastikin nähty,
""=tiedetään olevan kyseisestä paikasta.
Ja kyllä, kilpilistoille pääsyn kriteerejä on yleisön pyynnöstä nyt
löysätty hieman... kilpi ei enää mene epäselvien tapausten joukkoon,
mikäli tiedetään, että kyseessä on omistajan nimikirjaimet, mutta
tiedossa ei kuitenkaan ole kumpaakaan nimistä. Tämä mm. siksi, että jotkut
eivät ilmeisesti halua paljastaa nimiä lainkaan... mutta ei kilpeä siinä
tapauksessa tarvitse epäselvien joukkoon haudata, kyllä siellä muutenkin
riittää mystisiä ihan tarpeeksi. Ja taitaa siellä nytkin olla joitakin mitä
voisi siirrellä kyllä varsinaisen listan puolelle... täytyypä ehtiessä vähän
vilkaista.
Seuraavassa jaksossa: Kilpi-ideoita, uusia havaintoja, kuvia.
To be continued...

[07.05.1999]
Linkkisivulle uutta: New Reg, Personalised Vehicle Registrations of the U.K.,
joka on ajankohtainen ainakin tämän V14GRA (Viagra) -jutun takia. Ai et ole
kuullut? No, sehän meni näin (lainaus Helsingin Sanomista, lähteenä Reuters):
  Britannian liikenneviranomaiset joutuivat kieltämään
  rekisteritunnuksen, jota sadat autonomistajat haluaisivat
  itselleen. Kun viranomaiset tajusivat, että rekisterinumero
  V14GRA viittaa tunnettuun potenssilääkkeeseen Viagraan,
  rekisterinumero luokiteltiin liian törkeäksi Britannian
  teille. (No huh! - KILVET.COMin huom.)
  Rekisterinumero oli niin haluttu, että siitä oltiin valmiita
  maksamaan jopa 226.000 Suomen markkaa. (toinen Huh!)
  "Tajusimme, että tämä rekisterinumero todellakin erottuisi
  joukosta. Päätimme kuitenkin, ettei se ole julkisesti
  kelvollinen", rekisterinumeroista päättävän toimiston
  edustaja sanoi.
  Paikallisten lehtien mukaan monet rekisterinumeroa himoinneet
  uskoivat tyttöystäviensä tai vaimojensa haluavan mehukkaita
  hetkiä autossa, jota komistaa edestä ja takaa V14GRA...
Enpä kommentoi tuohon sen enempää, mutta jos jollain on hyvä mielipide
asiaan liittyen (esim. ostaisitko omaan autoon tuon, jos olisi mahdollista),
niin saa lähettää kyllä, saatan julkaista sen vaikka tässä.
Sanonpa nyt samalla, että jos uusien kilpilisäysten vähyyttä ihmettelette,
niin se ei TODELLAKAAN johdu siitä ettei niitä olisi saapunut tarpeeksi. Vaan
syynä on edelleen kiire... lisään mieluummin isompia määriä harvemmin kun
sattuu olemaan paremmin aikaa, enkä muutamia vähän väliä. Kesää ja koulun
loppumista kohti alkaa kyllä taas päivitystahti tihenemään...
Lopuksi vielä yksi linkki, joka ei tule linkkisivulle (koska ei oikeastaan
liity kilpiin): The Cow Car, jonka löysin sattumalta COW.NETistä, missä on
muitakin mukavia lehmälinkkejä. Lehmäthän kuitenkin ovat sitä, mitä jokainen
netinkäyttäjä aina haluaa katsella, vaikkei välttämättä tunnustakaan muille.

[03.05.1999]
Vihdoinkin hieman päivityksiä muihinkin kuin kirjainsarjoihin... on vähän
kiirettä pidellyt viime aikoina. Mutta: keksittyjä eli kilpi-ideoita on
nyt jonkin verran uusia ja pitkästä aikaa on myös lisäilty kuvia. Kuvasivulla
onkin nyt otoksia viidestäkymmenestä eri autosta, mikä on jo ihan hieno
saavutus. Jotkut kuvista ovat vähän huonompia, jotkus taas loistavia.
Tänään lisätyissä enimmäkseen näitä viimeksi mainittuja... eli kyllä voisi jo
sanoa, että laadukasta katseltavaa on ihan mukavasti.

[09.04.1999]
Erään sivujeni vakiovieraan aloitteesta tilastoin nyt hieman eri automerkkien
esiintymistä listalla. Samalla huomasin, että tuhannesta autosta olikin
sattumalta tasan 100 sellaista, jotka olen nähnyt itsekin joskus. Eli kovin
olisi lista siis lyhyt ilman muiden havaintoja. Mutta asiaan... FAQiin on nyt
lisätty kohta, jossa kerrotaan kahdentoista eniten listalla esiintyvän
automerkin lukumäärät. Niissä tapauksissa, joissa samoin kilvin on
useampiakin autoja listalla (eli siis käytännössä tekstiversion puolella),
on otettu huomioon vain viimeisin havainto. Aivan kaikista listan kilvistähän
ei ole vielä auton merkkiä tiedossa, joten lukemien keskinäiset suhteet
saattaisivat muuttua hieman, jos puutteellisia tapauksia ei olisi lainkaan.
Suurinpiirtein kuitenkin saadaan käsitys vallitsevasta tilanteesta, jossa
ainakin kolmen kärki vastannee täysin todellisuutta. Voidaan siis sanoa,
että joka viides erityiskilpi on Mercedeksessä..!

[08.04.1999]
Tietojenlähetyslomake vihdoinkin uusittu... jos olisin ollut varma, että
homma on noinkin yksinkertainen ja lyhyt, olisin tehnyt sen jo aiemmin...
no, ei siitä sen enempää. Onpahan tehty. Pahoitteluni vielä niille, joilla
on ollut ongelmia edellisen lomakkeen kanssa. Nyt kaikkien pitäisi pystyä
ongelmitta lähettelemään havaintoja, myöskin täysi anonyymiys on helposti
mahdollista. Lomakkeessa on kuitenkin sähköpostiosoitetta varten oma kenttä.
Ja hei, jos haluatte että havaintonne käsittely ei kestä normaalia (muutenkin
jo melko pitkää) odotusaikaa kauemmin, niin laittakaa se email-osoitteenne
rohkeasti mukaan. Ei niitä edelleenkään mihinkään keräillä tai käytetä
mitenkään väärin. Yleensä vain kuittaan, että perille on tullut ja jonossa
on, mutta saatanpa joskus kommentoida tai kysäistä jotain vielä havaintoon
liittyen.
Jos kuitenkin lähetätte tavallisella sähköpostilla tietoa, eikä kuitenkaan
kovin montaa kilpeä tule siinä yhtäaikaa, niin laittakaa vaikka viestin
otsikoksi ne rekisteritunnukset, lomakkeenikin tekee niin. Se helpottaa
hieman lisäiltävien kilpien valintaa, vaikka pääsääntöisesti lisäilenkin
kilpiä saapumisjärjestyksessä.

[31.03.1999]
Keksittyjä kilpiä eli kilpi-ideoita on lisäilty taas.
Sivujen käyttäjätutkimuksen tuloksista lyhyesti (vastaajia oli parikymmentä):
· vastaajien ikäjakauma oli 40% 16-25v, 50% 26-35v, 10% 36-45v
· kaikki olivat miespuolisia (mainittakoon, että havaintoja ovat kyllä
  muutamat naisetkin lähetelleet)
· puolet vastanneista oli löytänyt sivuni seuraamalla netistä löytämäänsä
  linkkiä, loput saivat tietää sivuista muulla tavalla
· 65% vastanneista vierailee sivuilla kerran viikossa tai jopa useammin,
  minkä lisäksi muutamat antavat jonkin ohjelman seurata koska sivuja on
  päivitetty ja tulevat silloin katsomaan mitä uutta löytyy
· puolet vastanneista istuskelee kotona sivuja selatessaan, mutta 35% käyttää
  siihen työaikaa... :-) ... tai mahdollisesti esim. ruokatuntia
· sivuille annettujen arvosanojen keskiarvoksi muodostui 8.6 eli on varaa
  parantaa vielä... :-)
Kyselyn yhteydessä tulleesta palautteesta vastaan tässä muutamaan:
· "Fontti vähän raskas ladata joskus". Lyhyesti: Ei kai?
  Pitemmin: Valitettavaa, että asia mahdollisesti on näin. Sivuilla on lähes
  äärimmäisyyksiin asti vältetty ainakin turhaa visuaalista kikkailua, juuri
  fonttia lukuunottamatta ja sekin on yritetty tehdä mahdollisimman kevyeksi.
  Tekstiversion käyttö on eräs vaihtoehto, siitä latautuvat melko nopeasti
  ainakin uusimmat havainnot, hitaammallakin yhteydellä. Muuten tiedosto
  tosin on kookas, mutta käytännön syistä sitä ei jaeta sen pienempiin osiin.
  Kun kaikki tiedot ovat samassa, on mahdollista esim. tehdä helposti hakuja
  muidenkin tietojen kuin rekisterikilven perusteella, lähinnä tietysti auton
  mallilla tai omistajan nimellä. Tuosta ei nyt sen enempää, mutta fontin
  (tai yleensäkin kuvaversion) hidasta latautumista kohdanneet ja siitä
  kärsineet voivat kyllä kommentoida. Ja myös ne, jotka ovat toista mieltä.
· "Vain muutama lähettämistäni havainnoista on päässyt sivuille (muut
  hävinneet jonnekin?)". Ensiksikin: Nykyään on noin kuukauden mittainen
  jono, jota yritän kyllä lyhentää tulevaisuudessa, uusia havaintoja lisätään
  lähes poikkeuksetta siinä järjestyksessä kuin ne ovat saapuneet. Kaikki
  havainnot eivät ainakaan toistaiseksi päädy muiden joukkoon, vaan osa
  sijoitetaan ns. epäselvien tapausten listaan, joka sijaitsee tekstiversion
  lopussa. Todennäköinen syy havaintojen "häviämiseen" on kuitenkin se, ettei
  käyttämäsi selain ole osannut käsitellä tietojenlähetyslomaketta oikein
  (kyllä, _aion_ uudistaa lomakkeen varmatoimisemmaksi ihan pian). Tällöin
  olen saanut vain tyhjän viestin lähettäjätietoineen ja jos selaimesi
  asetuksissa ei ollut omaa sähköpostiosoitettasi, niin sinulle jää tulematta
  pyyntö lähettää havainto ihan tavallisena sähköpostina. Toivottavasti oli
  tyhjentävä vastaus...
Eiköhän nämä pikku epäkohdat joskus vielä korjaudu... miellyyyyyttäviä
selailuhetkiä joka tapauksessa!
Niin joo, taisi noita kilpiäkin tulla nyt tuhat täyteen. Ei olisi onnistunut
ilman teitä! Koska silloin ei varmaan olisi edes autoja... :-)

[26.03.1999]
Käyttäjätutkimukseen on tullut nyt sopivasti vastauksia. Kokoilen niistä
vähän yhteenvetoa pian ja laitan tänne näkyviin. Tulokset eivät sinänsä
olleet yllättäviä, mutta kyllä kysely kannatti kuitenkin. Kiitokset vielä
kaikille siihen osallistuneille.
Nyt vihdoinkin uusia kuvia, joita lupailin jo kauan sitten.... lisääkin on
tulossa piakkoin, mm. yksi ambulanssi sekä muutama vanhempi pikkuauto.

[19.03.1999]
Yli 950 kilpeä listalla nyt. Jonon pituudeksi on muodostunut noin kuukausi
nykyään... joten sen jälkeen vasta kannattaa ihmetellä jos ei ole omia
havaintoja sivulla näkynyt vielä. Harvoinpa tosin viestit mihinkään hukkuvat,
vastailemaankin pyrin edelleen kaikkiin. Tuostapa tulikin mieleeni, että
muistakaa varmistaa, että selaimen asetuksissa on oikea sähköpostiosoite,
jotta vastaus tulisi perille (jos siis esim. koulusta lähetätte postia).
Lähiaikoina kun ehtisi, niin havaintolomake ainakin pitäisi tehdä vähän eri
tekniikalla (cgi:nä) ja siihen tulee oma kenttä email-osoitetta varten.
Ja mitäpä vielä... no, tätä uutissivua on vihdoinkin tehty vähän kätevämmäksi
käyttää ts. on nostettu esiin oleellisimpia uutisotsikoita menneiltä ajoilta.
Suosittelen lueskelemaan ne läpi, ellei ole aiemmin niihin tullut tutustuttua.

[10.03.1999]
No niin... muutama ikävä virhe sivujen koodissa korjattu, kaiken pitäisi nyt
toimia normaalisti. Kertokaa, jos ei. Mutta kannattaa "reloadata" ensin,
ettei vanha viallinen versio pääse sekoittamaan mitenkään.
Pahoittelen, jos joku sattui osumaan sivulleni huonoon aikaan (kun korjailin
niitä)... etusivu käyttäytyi välillä melko oudosti... :-)
KILVET.COMin laskuri on virallisesti aloittanut nyt. Tietoa kuukausittaisten
kävijämäärien kehityksestä ehkä vielä myöhemmin.

[09.03.1999]
Maininta sivuistani eräässä aikakauslehdessä (5.3.) toi hieman uusia
kävijöitä... toivottavasti poikkeavat jatkossakin.
Mielikuvitusosastoon lisätty nyt hieman uusia keksittyjä, muutama aika
loistava on joukossa... no, ainakin minun mielestäni..!
Sivut alkavat kotiutua uuteen osoitteeseensa, etusivuun liittyvien skriptien
kanssa oli tosin vähän säätöä, mutta eiköhän sekin jo toimi ok... ellei
monilla sitten ole vastakkaista mielipidettä..? Tunnustan, että testaan
sivuni käytännössä pelkästään Netscapella, joten siitäkin syystä jonkinlaisia
ongelmakohtia saattaa vielä jossain piillä.

[05.03.1999]
Kilpiä sivulla nyt 900 kpl... samalla muutakin uutta: Anteron kilpisivut ovat
tästä lähtien nimeltään KILVET.COM ja uusi osoite on sen mukainen. Mitään
järisyttäviä muutoksia ei kuitenkaan ole odotettavissa - tuttua & turvallista
sisältöä, tosin pieniä parannuksia aina välillä tehdään. Ja vaikka osoitteen
pääte onkin .com, niin mihinkään turhan kaupalliseen toimintaan ei ole
tarkoitus ryhtyä, muutamia hillittyjä mainosbannereita korkeintaan saattaa
ilmestyä johonkin... mutta ei häiriöksi asti.
Suosittelen päivittämään linkit ja bookmarkit osoitteeseen
http://www.kilvet.com, entinen ikiosoiteTM iki.fi/hal/plates EI tule enää
osoittamaan aivan suoraan kilpisivuihini, mutta ainakin niiden uudesta
sijainnista kertovaan ilmoitukseen kyllä. Aiemmin tosin tuli puhuttua, että
sillä osoitteella pääsee aina tänne, mutta... tämä nyt menikin hieman eri
tavalla mitä olin silloin ajatellut. Uusi osoite on kuitenkin paljon helpompi
käyttää ja muistaa... terveiset muuten sille kaverille, joka taannoin
epätoivoisesti kokeili kaikenlaisia yhdistelmiä tyyliin igi.fi/kal... :-)
Sähköpostiosoitteeni hal(ät)iki.fi säilyy kuitenkin toistaiseksi käytössä.
Lopuksi kiitos Raulille mm. muutamasta loistavasta kuvasta... muillekin
tiedoksi, että kohta on taas kuvasivun materiaalin määrä ja taso korkeampi..!
(Totuuden nimissä sanottakoon vielä, että meni vähän myöhään tämän uuden
osoitteen virittelyn kanssa, johonkin saattoi jäädä jotain toimimattomia
linkkejä yms. Muistakaa valittaa tarpeen tullen, palaan asiaan pian..!)

[01.03.1999]
Sattuiko kukaan huomaamaan, että erityiskilvet oikeastaan täyttivät 10
vuotta nyt vuodenvaihteessa..? Merkittävää tai ei, mutta FAQiin on nyt
lisätty tietoa siitä, miten paljon erityiskilpiä on hankittu näiden
kaikkien vuosien aikana. Kiitos AKElle tiedoista.
Sitten... aiemmin oli puhetta siitä, miten sivuillani on lyhyet (5 merkkiä
max.) kilvet esitetty automaattisesti lyhyemmällä kilpipohjalla.
Käytännössähän pohjan pituus valitaan kilpiä tilattaessa, auton kilpitilan
mittoihin sopivaksi. Eli enimmäkseen hankitaan normaalimittaisia, mutta
esim. useisiin jenkkiautoihin niitä lyhyempiä. Muutinkin nyt esitystapaa
realistisempaan suuntaan - laitoin kaikki ensin normaalimittaisiksi ja
muuttelin sitten erikseen jenkkiautojen kilpiä lyhytpohjaisiksi... epäselviä
tapauksia kuitenkin jäi. Asiantuntevat henkilöt voisivatkin tiettyjen
automallien kohdalla antaa hieman informaatiota. Koska ellei (ja usein ei)
varmaa tietoa juuri kyseisen kilven pituudesta ole, laittelen oletuksena
sivulleni tyypillisen pituuden, automallin käytännön mukaan.
Eli... kun huomaatte sivullani pitkän kilpipohjan, jonka mielestänne
pitäisikin olla lyhyt, mainitkaapa asiasta. Ja myös täällä poikkeilevia
erityiskilven omistajia pyytäisin tarkistamaan tilanteen sieltä oman
kilpensä kohdalta. Kilpihavaintojen ilmoittamiskäytäntöön tämä ei tuo
muutoksia, hankalaahan sitä kilven pituutta on esim. liikenteessä ehtiä
havaitsemaan. Ja asiahan on loppujen lopuksi melko mitätön, enimmäkseen
jotkut autojen omistajat lienevät tarkempia tästä...

[19.02.1999]
Pari uutta linkkiä lisätty. Ei ehkä kovin hienon näköisiä sivuja, mutta
asian määrä onkin tärkeintä tässä tapauksessa.
Toisella sivulla listataan maailman autojen kansallisuustunnukset
(eli pikkuisen poikkeaa kilpiaiheesta), toinen sivu taas toimii hyvänä
starttipaikkana amerikkalaisten erityiskilpien (vanity plates) maailmaan.
Vierailuja sivullani on ainakin laskurin mukaan nyt yli 7000 kpl... ilokseni
voin todeta, että kävijämäärä on noussut mukavasti viime kuukausina.
Enimmäkseen uusia vakiovieraita varten onkin jo aiemmin esillä ollut
käyttäjätutkimuslomake laitettu vielä muutamiksi viikoiksi näkyville.

[15.02.1999]
Listoillani esiintyvät vuosimallit "vm." muutettu valmistusvuosiksi "vv.",
koska siitä niissä tiedoissa tarkalleen on kysymys... no, ainakin tarkoitus
olisi. Tosin lisäilen kyllä vuosimallitiedonkin haluttaessa, varsinkin jos
nyt sivulla onkin sitten väärä valmistusvuosi. Kilpiasioiden kannalta
vuosimalli on usein kumminkin vähän liian epämääräinen käsite. Rekisteröinti-
ajankohtia ei kuitenkaan ole mielekästä erityiskilpien tapauksessa ruveta
keräämään, edes tänne. Asiaa voi toki aina kommentoida.
Niin, kiinnitin huomiota tuohon asiaan vasta nyt, kun luin Pasi Hakalan
hienon artikkelin maamme rekisterikilpien historiasta. Jutussa sivutaan
tuota vuosimalliasiaakin. Käykääpä lukaisemassa linkkisivultani, mutta
varatkaa aikaa, sillä teksti on melko pitkä..!
Kilpiä on nyt listalla 850 kpl ja keksittyjäkin on taas lisäilty tuonne
omaan osastoonsa.
Talviloma on ainakin meikäläisellä pian tulossa, joten saattaa olla että
seuraavat lisäykset sivuilla nähdäänkin vasta maaliskuussa...
silloin lisätään mm. muutama uusi kuva.

[12.02.1999]
FAQiin on lisätty pari uutta kohtaa... sivujen tarkoitus ja mistä lähteistä
tietoja yleensä tänne saan.

[09.02.1999]
Erityiskilvissä D-kirjain on nykyään jo sallittu... itse asiassa jo viime
kesästä lähtien! Havahduin varmistamaan asian AKEsta, vasta nyt kun
liikenteessä on alkanut näkyä D-kirjaimen sisältäviä uusia kilpiä.
Nyt onkin sitten mahdollista kehitellä hyviä keksittyjä, mitkä sisältävät
yhden D:n tai useampiakin. Paras esimerkki on legendaarinen IDO-59..!
Laittelen niitä lähiaikoina... ja lähetellä saa omia ideoita.

[04.02.1999]
Skriptejä korjailtu... IE:lläkin toiminee taas. Odottelen vielä testaajien
kommentteja ja palaan varmaankin asiaan, jos jotain ongelmaa vielä on...

[02.02.1999]
Vierailuja sivulla yli 6000 kpl... ja ilmeisesti hieman ongelmia Microsoft
Internet Explorereilla. Liittyy tuossa alempana kerrottuun skriptiasiaan.
Pyytäisinkin nyt ystävällisesti kertomaan, mikäli selailet sivujani IE:n
3.x/4.x:llä (kerro tarkasti versio) ja kaikki toimii kuten ennenkin. Voisit
kertoa samalla mikä käyttöjärjestelmä koneessasi on... eiköhän tämä asia
piakkoin selvitetä. Tietysti myös ongelmista voi viestiä lähettää, mutta
haluaisin nyt erityisesti tietää toimiiko kenelläkään ok..!
Yksi skriptimuutos on jo mielessä, mutta en ryhdy toimenpiteisiin jos vika
onkin jossain muualla... mikä kuitenkaan ei ole kovin todennäköistä...

[01.02.1999]
Laskuri pyörähtelee vinhasti ja kilpijono pitenee... pakko tunnustaa että
pienoinen ruuhka on jälleen muodostunut. Tämä aiheuttaa väistämättä sen,
että uusia havaintoja ei kovin pian saada lisättäväksi, kun jono on niin
pitkä. Päivityksiä ja täydennyksiä jo listalla oleviin kilpiin koetan saada
tehtyä mahdollisimman pian, joten... kärsivällisyyttä heille, jotka niitä
ovat lähetelleet.
Ai niin, muutamia kilpi-ideoita on tuonne keksittyjen puolellekin taas
laitettu. Ja kyllähän niitä lisääkin on tulossa.

[27.01.1999]
Lisäilty muutama skripti... esim. nyt sivujani ei voi linkittää kehykseen.
Eli vaihtoehtoina ovat kehyksetön linkki tai target=_blank-parametrin käyttö,
joka avaa sivuni uuteen ikkunaan. Tämä siksi, ettei sivujen ulkomuoto vallan
vääristy ja sekoile kapean kehyksen ja pienen näyttötilan takia.
Jos nämä muutokseni aiheuttavat vaikkapa joissakin selaimissa ylimääräisiä
ongelmia, niin kertokaa... tavallisessa käytössä muutosten ei pitäisi näkyä,
eli asia on merkitsevä vain laitettaessa linkkiä tännepäin... kiitokset
muuten niille useille tahoille, jotka ovat näin tehneet!

[25.01.1999]
Erityiskilpiä listalla yli 800 kpl.

[14.01.1999]
Sivujen HTML-koodissa otettu vihdoinkin käyttöön <SCRIPT SRC=, mutta senhän
ei pitäisi vaikuttaa kenellekään mitään... dokumentoinpa tähän kuitenkin.
Antiikkisilla selaimilla SRC ei kylläkään toimi, esim. MS IE on oltava 3.02.
Keksittyjäkin kilpiä on lisäilty taas vaihteeksi hieman (kiitokset hyvistä
ideoista)... ja sivujen englanninkielistä osaa on päivitelty paremmin ajan
tasalle.

[05.01.1999]
Vierailuja sivulla yli 5000 kpl.

[28.12.1998]
Rekisteristä poistettuun autoon on sitten ensi vuoden alusta mahdollista
saada entiset kilvet takaisin. Laseihin kaiverretun turvamerkinnän
hankkineet ainakin ovat tyytyväisiä, samoin kuin vanhempien menopelien
harrastajat (mustatkin kilvet saa takaisin). Ehtonahan tässä on kuitenkin
se, että kilpiä ei ole välillä ehditty antamaan johonkin toiseen autoon...
käytännössä siis erityiskilpinä. Mutta tämänhän kaikki ovatkin lukeneet
varmasti lehdistä jo... sen sijaan seuraavaa tuskin on missään lehdissä
mainittu:
Kilpien uusia keskimmäisiä kirjaimia on jo nähty autoissa... ja nehän
ovat kirjaimet Y ja E. Tulevaisuudessa saadaankin ihmetellä mm. semmoisia
kilpiä kuin BYE, EYE, HYI, KYY, JEE... tuosta HYIstä en kyllä ole varma,
saattaa olla että AKE jättää sen välistä... eipä ole HIViäkään näkynyt.
Ainakaan vielä. Aikanaan herätti kuulemma jonkinlaista pahennusta NAI...

[18.12.1998]
Kilpiä lisäillään seuraavaksi vasta joskus tammikuun puolella... tänään
laitoin sivuille jonkinlaisen FAQin (frequently asked questions), kun sitä
jotkut ovat jo odotelleetkin. Kysymykset eivät kuitenkaan välttämättä ole
todellisia, se paljastettakoon! Mutta vastaukset ovat.
Ja hei... kyselyyn toivottaisiin vielä vastauksia. Melko vähän on vasta
tullut, johtuneeko kiinnostuksen tai ajan puutteesta. Näin vuodenvaihteen
tienoilla useimmilla meistä toivottavasti on aikaa, kenellä mihinkin...
hyvää kuluvaa vuotta kaikille kilpisivujen lukijoille, niin kauan kuin
vuotta vielä kestää!

[15.12.1998]
Pitkästä aikaa on lisätty taas muutamia kuvia autoista...

[06.12.1998]
Vierailuja sivulla yli 4500 kpl.

[25.11.1998]
Audin maahantuoja on varannut TT-malleihin kilvet väliltä TT-3...TT-99.
Niitä vaan bongailemaan sitten... ja autohan ei mikään halpa ole, joten
tuskinpa noita kaikkia kilpiä kovin äkkiä nähdään.

[20.11.1998]
Erityiskilpiä listalla yli 700 kpl.

[18.11.1998]
Hieman pahaan aikaan sattuneet palvelimenvaihdokset ovat nyt ohi... kaiken
pitäisi taas toimia OK. Pahaan ainakin siksi, että tällä välin Suomeen
ollaan jo ehditty puuhaamaan mm. EU-mallisia rekisterikilpiä, mikä ei
ainakaan allekirjoittaneen mielestä ole mikään hurraamisen arvoinen asia,
useastakin syystä. Joka tapauksessa, kilvet olisivat nykyistä pidemmät ja
niiden vasemmassa reunassa olisi sinisellä pohjalla tähdistä muodostuva
EU-symboli ja kansallisuustunnus.
No, meidänhän ei kuitenkaan ole pakko ottaa EU-kilpiä käyttöön missään
muodossa... nyt Liikenneministeriössä odotetaankin kannanottoja eri
vaihtoehdoista osoitteessa info@lm.vn.fi, vielä 23. marraskuuta asti.
Enemmän asiasta täällä, minne olen tehnyt jopa valmiin lomakkeen
mielipiteen lähettämistä varten... ollaan aktiivisia ja vaikutetaan,
olkoon sitten mielipide mikä tahansa!

[10.11.1998]
Vierailuja sivulla yli 4000 kpl.

[10.11.1998]
Tampereen ammattikorkeakoulu uusii muutamia palvelimiaan, nyt on vuorossa
postipalvelin... viime viikosta lähtien muutostyöt ovat häirinneet
ratkaisevasti myös kilpisivujeni toimintaa. Hieman ikävää... toivotaan,
että ensi viikolla alkaisi jo olemaan asiat kunnossa...

[02.11.1998]
Lisätty kyselylomake, jolla pyritään keräämään hieman tietoa näiden sivujen
käyttäjistä, kohderyhmänä. Tietoja voidaan ehkä tulevaisuudessa käyttää
sivujen sisällön kehittämiseenkin, mutta perimmäinen syyhän on silkka
uteliaisuus. Sekä sivujen ylläpitoa että teitä käyttäjiä varmaan kiinnostaa
lukea vähän esim. minkäikäistä porukkaa täällä vierailee.
Lähettäjien nimet ja sähköpostiosoitteet poistetaan vastauksista heti aluksi
ja muista tiedoista kootaan sitten tilastoa, josta julkaistaan täällä
yhteenveto kyselyn päätyttyä. Toivottavasti mahdollisimman moni viitsii
vaivautua täyttämään kyselyn, se on ainakin yritetty laatia suhteellisen
nopeaksi hommaksi...

[14.10.1998]
Jälleen muutama uusi kuva. Lisääkin on tulossa, edelleen...
Ja nyt on alettu (vihdoinkin?) keräämään myös vähän mystisempiäkin kilpiä
sivulle... mutta niillä ei edelleenkään ole asiaa varsinaisen listan
puolelle ennenkuin niistä on saatu tarpeeksi tietoa ja varmuutta.
Käynti tekstiversion puolelta.

[12.10.1998]
Vierailuja sivulla yli 3500 kpl.

[05.10.1998]
Erityiskilpiä listalla 650 kpl.

[05.10.1998]
Lisätty muutamia kuvia autoista... enemmänkin on pian tulossa.
Kiitokset kuvista Harrille ja Antille.
Suunnitelmissa on nyt kilpisivujen FAQ (useimmin kysytyt kysymykset).
Kertokaa vapaasti, jos kilpilistalla tai muuten näillä sivuilla on jotain
kysymyksiä herättävää... lähiaikoina valmistuvassa FAQissa pyritään sitten
selvittämään epäselvyyksiä ja vähän muutakin.

[28.09.1998]
Keksittyjen kilpienkin sivua on pitkästä aikaa päivitetty... ja nyt sitäkin
listaa on helpompi seurata, kun sinne on lisätty erillinen "Uudet"-sivu.
Sieltä löytyy taas parikymmentä kilpeä, joita ehkä vielä nähdään joidenkin
autoissa... joskus. Lähetelkää lisää, jos on hyviä ideoita...

[14.09.1998]
Vierailuja sivulla yli 3000 kpl.

[14.09.1998]
Erityiskilpiä listalla 600 kpl.

[07.09.1998]
Hieman helpotusta navigointiin sivuilla... sekä vihdoinkin oma sivu
kilpiaiheisille linkeille.

[31.08.1998]
Patrik on jo avannut sivunsa ulkomaalaisille kilville... osoitekin on
helppo muistaa: come.to/license-plates. Sinne kaivattaisiin ainakin Viron
ja Ahvenanmaan erityiskilpiä... käykää vilkaisemassa mitkä kaikki kelpaavat.

[26.08.1998]
Patrik on alustavasti lupautunut keräilemään ainakin Eestin kilpiä...
kerron sivun osoitteenkin sitten kun asia on ajankohtaisempi eli kun
jonkinlainen sivu on avattu. Mutta havaintoja voi siihen suuntaan kuitenkin
jo lähetellä, jos siis on tullut hyviä kilpiä (muita kuin näitä perinteisiä
suomalaisia) bongattua...

[24.08.1998]
Niille, jotka ovat lähetelleet (tai aikovat lähetellä) tänne ulkomaalaisia
kilpiä tai ahvenanmaalaisia kilpiä tai jopa moottoripyörien kilpiä...
sanon että valitettavasti ei kiinnostus eikä aika riitä niiden tänne
keräilemiseen. Luulenpa, että ulkomaalaisista kilvistä onkin jo olemassa
monia hyviä sivuja, jossakin maailmalla. Ja itse asiassa linkkisivukin on
tähän aiheeseen liittyen suunnitelmissa... lähiaikoina.
Mutta vähän aikaa sitten ehdotettu Eestin erityiskilpien keräily voisi
todella olla hyvinkin kelvollinen idea... kuten myös Ahvenanmaan kilpien.
Molemmissahan saakin amerikkalaistyylisesti olla melkein mitä vaan, paitsi
tietysti pituusrajoitus on... siitä vaan sivut pystyyn, joku kiinnostunut...
minulta saisi alkuun pääsemiseksi ainakin pari Eestin kilpeä.

[17.08.1998]
Pieni, mutta tärkeä parannus kuviin pohjautuvaan versioon. Sivut, joilla
on jo käyty, näkyvät nyt yläosassa heti erivärisinä, niinkuin linkkien
pitäisikin... aiemmin jo katsellut sivut taisivat selvitäkin vain
"reloadaamalla" sivun yläosan navigointipalkki...

[15.08.1998]
Vierailuja sivulla yli 2500 kpl.

[13.08.1998]
Kuviin pohjautuville sivuille linkit tekstiversioon niiltä osin, kun on
useita autoja havaittu samoin kilvin... tähtien lukumäärä merkitsee sitä,
kuinka monta muuta havaintoa tekstiversiosta löytyy, kuvapohjaisella
listalla näkyvän, uusimman, lisäksi. Edelleenkään kilpien historiaa ei
liiemmin keräillä, mutta... joissakin tapauksissa kyllä. Hyvät esimerkit
näkyvät vaikkapa S-alkukirjaimen sivulla...

[10.08.1998]
On varmistunut, että sivuni toimivat nyt kunnolla myös Netscapen
kolmosversioiden kanssa. Ongelmat olivat tiedossa pitkään, mutta
ratkaisu löytyi vasta nyt... no, varmaan teitä Netscape 3.x käyttäjiäkin
vielä riittää... muille pienet muutokseni tuskin paljoa vaikuttivat.
Niille, jotka haluavat tarkempaa tietoa ongelman ratkaisusta... kyseessä
oli eräs Netscapen JavaScript-bugi, joka ilmenee IMG-tagin WIDTH ja HEIGHT
-parametrien puuttumisen aiheuttamana scriptin sekoiluna. Selkeästi
ilmaistu? Bugin on "ratkaissut" ilmeisesti Damaged Cybernetics aikoinaan.

[03.08.1998]
Valokuvasivun kautta nyt helpommin nähtävissä ajoneuvojen tiedot...
kuvien alle suorat linkit kilpilistojen vastaaviin kohtiin.

[03.08.1998]
Sivujen JavaScript-koodia paranneltu siihen suuntaan, että nyt saattaisi
Netscape 3:llakin toimia heti kunnolla... tosin mahdollisuutta asian
testaamiseen kyseisellä selaimella ei tässä vaiheessa ollut.
Palautetta asian tiimoilta otetaan kiinnostuneena vastaan.
Niille, jotka eivät tiedä mistä oikein on kysymys, mutta kuitenkin
haluaisivat tietää... vilkaiskaa kohdasta "Ongelmia sivujen käytössä?".

[28.07.1998]
Erityiskilpiä listalla 500 kpl.

[24.07.1998]
Sille anonyymipalvelimen kautta kirjoittaneelle, joka hieman moitti
tietojenlähetyslomakettani... kilpihavaintoja lähettäneiden nimiä/osoitteita
ei kerätä minnekään esim. mainosroskapostin lähettämistä varten, enkä
myöskään luovuta tietoja siitä, kuka on tänne mitäkin lähettänyt. Joten
kirjoitelkaa ihan huoletta vain omilla nimillänne tästäkin eteenpäin, koska
usein haluaisin myös vastata kirjoittajalle vaikka kertoakseni että havainto
on tullut perille ja pääsee lisättävien jonon jatkoksi... (jos ruuhkaa on,
kuten esim. edelleen).
Ja mitä lomakkeen tekniikkaan tulee, näissä puitteissa minulla ei ole oikein
mahdollisuutta tämänhetkistä monimutkaisempaan/-puolisempaan ratkaisuun.

[22.07.1998]
Vierailuja sivulla yli 2000 kpl.

[21.07.1998]
Erityiskilpiä listalla yli 450 kpl.

[16.07.1998]
Sivut pitkään pois pelistä, mutta syy oli palveluntarjoajani,
Tampereen ammattikorkeakoulun. Pahoittelen silti tapahtunutta, tämän
kerran. Koettakaa sietää, jos vielä joskus tapahtuu vastaavaa...

[11.07.1998]
Lisättiin oma linkki autojen valokuville, sivujen "yläpalkista"
löytyy nyt otsikko KUVAT.

[11.07.1998]
Kiitos Tommille pitkästä listasta keksittyjä kilpiä... vaikka pikkuisen
listaa karsinkin lyhyemmäksi.
Keksittyjen sivu on jo venähtänytkin melko mittavaksi, nyt muutaman oman
lisäykseni jälkeen listalta löytyy kilpi-ideoita kaikille alkukirjaimille,
yhteensä yli 80 kpl.
Toivottavasti sivu ei silti ole modeemillakaan liian hidas, sillä
tekstiversiota ei aiheesta ole suunnitelmissa...

[10.07.1998]
AKE puhuu: Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että keräilet sivuillesi
erityistunnuksia.
Niille, jotka mahdollisesti ovat asiaa pohtineet... tältä osin sivujeni
laillisuus on kunnossa.

[07.07.1998]
Vierailuja sivulla yli 1500 kpl.

[07.07.1998]
Huomattiin ja korjattiin pieni virhe sivuilla... perävaunujen kilvethän ovat
aina normaalimittaisella (12 cm x 40 cm) pohjalla.
Myös suuri osa autojen erityiskilvistä lienee täysimittaisia, vaikka tunnus
olisikin paljon normaalia lyhyempi... mutta käytännön syistä 5 merkin
mittaiset ja lyhyemmät kilvet esitetään näillä sivuilla sillä lyhyemmällä
pohjalla (12 cm x 34 cm).
Pilkunviilaajille tiedoksi, että edellämainitut mitat on pyöristetty
lähimpiin senttimetreihin... ja mittasuhteet täällä verkossa saattavat
hieman poiketa todellisesta maailmasta... mutta olennainen välittyy.

[06.07.1998]
Iso kiitos Pasille suuresta määrästä kilpiä... ja muusta informaatiosta.
Kyllä ne kilvet löytävät tiensä näille sivuillekin ihan pian...

[04.07.1998]
Sivuilla nyt myös muutamia kuvia listan autoista. Lisääkin saa lähetellä,
jos olette itse kuvanneet tai jostain muualta hyviä kuvia löytäneet...

[03.07.1998]
Kilpiruuhka. Kärsivällisyyttä, ihmiset. Ja kiitoksia mielenkiinnosta...

[03.07.1998]
Vierailuja sivulla yli 1000 kpl.

[03.07.1998]
Hesarin NYT-liitteestä lisäjulkisuutta sivuille... kävijämäärä nousuun.
Iltapäivällä uusi kävijä sivuilla parhaimmillaan kerran minuutissa...

[06/1998]
Erityiskilpiä listalla 400 kpl.

[06/1998]
Tietoa... Ajoneuvohallintokeskus myönsi erityiskilpiä 1997 yhteensä 468 kpl.
Vertailun vuoksi: 1996 myönnettiin 362 kpl ja 1995 "vain" 289 kpl.

[06/1998]
Vierailuja sivulla yli 500 kpl.

[05/1998]
Erityiskilpiä listalla 350 kpl.

[05/1998]
Etusivun laskuri käynnistettiin huhti-toukokuun vaihteessa.

[04/1998]
Erityiskilpiä listalla 300 kpl.

[1998 alku edelleen]
Kiitokset Teemulle ja Tuomolle... etenkin uutisryhmien seuraamisesta.

[1998 alku]
Erityiskilpiä listalla 200 kpl.

[1997 loppu]
"Kilpifontti" tekee näyttävän esiintulon sivuilla.

[09/1997]
Sivuille hankittiin ikiosoiteTM, joka sivujen normaalia osoitetta lyhempänä
ja selkeämpänä on kätevä varsinkin niille käyttäjille, joilla ei ole
mahdollisuutta "bookmarkata" sivuja. Vaikka tekisitkin tällä tavalla ja
osoite johtaisi suoraan TPUn palvelimeen, löydät sivut silti osoitteesta
iki.fi/hal/plates/, vaikka niiden varsinainen sijainti joskus vielä
muuttuukin toiseen paikkaan. Tämä osoitteen uudelleenohjaus ei käytännössä
hidasta yhteydenottoa sivuilleni oikeastaan lainkaan, joten suosittelenkin
lyhemmän osoitteen käyttöä kaikissa tilanteissa.

[vähän myöhemmin]
Suuret kiitokset Tonille, vakituiselle avustajalle tästä eteenpäin.

[kauan sitten]
Hyvin pienimuotoiset kilpisivut aloittavat.