Huoltokatko server11-12 -palvelimilla 1.-2.9. klo 23-02

25.8.2014

Server11 ja 12 -palvelimillamme suoritetaan RAID10-levyjärjestelmien huoltotyö maanantain ja tiistain välisenä yönä 1.-2.9.2014 klo 23-02. Tuona aikana palvelimet ovat poissa verkosta, eivätkä niillä olevat asiakkaidemme kotisivut tai sähköpostipalvelut toimi. On myös mahdollista, että huoltokatko kestää arvioitua pidempään, mutta palvelin pyritään palauttamaan kokonaisuudessaan toimintakuntoon viimeistään aamuun mennessä.

Huoltokatkoksesta ei pitäisi aiheutua sähköpostihäviöitä, mutta mainitun aikaikkunan sisällä lähetetyt viestit saattavat tulla viiveellä sähköpostiin seuraavan päivän aikana.

Päivitys 2.9.2014: Huoltotyö siirtyi uuteen ajankohtaan 3.-4.9 klo 23-02

Valitettavasti huoltotyö jouduttiin keskeyttämään suunniteltuna ajankohtana ennakoimattoman levyjärjestelmän teknisen ongelman vuoksi. Huoltoajankohtana server11-palvelimelle aiheutui muutamia hyvin lyhyitä katkoksia ja server12-palvelimeen huoltotyö ei vielä edes ulottunut.

Pahoitellen joudumme ilmoittamaan, että huoltotyö siirtyy tehtäväksi parilla päivällä myöhemmin. Uusi huoltoaika on keskiviikon ja torstain välinen yö 3.-4.9.2014 klo 23-02, jolloin edellä kuvatut katkokset aiheutuvat huoltotyöstä johtuen.

Pahoittelemme asiakkaillemme huoltotyöstä aiheutuvaa haittaa.

Takaisin